Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Asiakaskato uhkaa paikallisten yritysten tulevaisuutta – Janakkalan Yrittäjien puheenjohtaja toivoo ihmisten miettivän, mitä palveluita haluavat käyttää myös vuoden päästä

– Tilanne osuu varmasti pahasti palvelualan yrityksiin, yrityskehittäjä Antti Aaltonen Yritystalo Veturista pohtii. Janakkalassa noin 90 prosenttia yrityksistä on mikroyrityksiä, joihin koronaepidemian tapaiset poikkeustilanteet yleensä iskevät kovaa. – Monellakaan yrittäjällä ei todennäköisesti ole kerättynä puskuria kovin pitkäksi aikaa, hän toteaa. Toisaalta Aaltonen näkee yksinyrittäjien eduksi sen, että monella myös kulurakenne on varsin kevyt. Siitä syntyy kuitenkin ongelmia, kun henkilökohtainen yrittäjätulo jää pieneksi tai loppuu kokoaan. Tulevaisuus turvataan nyt Petra Pulkkinen Janakkalan Yrittäjistä haluaa aktivoida ihmisiä käyttämään paikallisia palveluita. Osa pienistä yrityksistä on ymmärrettävästi laittanut poikkeustilanteen takia lapun luukulle, mutta esimerkiksi moni parturi tai kosmetologi tekee edelleen töitä. – Nyt kannattaisi hyödyntää niitä paikallisia palveluita, joita on tarjolla, kampaajan tuolista tavoitettu puheenjohtaja sanoo. Pulkkinen toivoo, että ihmiset miettisivät, mitä paikallisia palveluita he haluaisivat käyttää myös vuoden päästä. Se, mitä silloin on tarjolla, riippuu nimittäin siitä, miten yrittäjät selviävät valitsevan vaikean tilanteen yli. Tilanne on synnyttänyt uusia ideoita Poikkeustilanne on synnyttänyt yrityksissä uusia innovaatioita ja joillekin tilanne näkyy jopa myönteisenä kysynnän kasvuna. Esimerkiksi monet verkkokaupat ovat kasvattaneet myyntiään selvästi. Kaupan ja ravintolapalveluiden puolella on taas kehitetty ja markkinoitu kotiinkuljetusta. – Tilanne luo osalle yrityksille myös mahdollisuuksia, Antti Aaltonen näkee. Myös Pulkkinen haluaa uskoa siihen, että monilla yrityksillä on nyt mahdollisuuksia kehittää omaa liiketoimintaansa, testata uusia ideoita ja hankkia uutta osaamista. – Me yrittäjäyhdistyksessä haluamme auttaa ideoinnissa ja antaa keskusteluapua. Petra Pulkkinen muistuttaa, että niiden yritysten, joiden on olosuhteiden pakosta pakko muuttaa liiketoimintaansa, on mahdollista saada tukea esimerkiksi Business Finlandilta. Kokonaistilanne haltuun Janakkalan Yritystalo Veturissa koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustilanne ei ole vielä näkynyt. – Itse toivon, että yrittäjät olisivat nyt aktiivisia, Antti Aaltonen sanoo. Hän painotta sitä, että yrittäjien tulisi ensimmäiseksi selvittää oman yrityksen ajantasainen taloudellinen tilanne. Sen tiedostaminen helpottaa oikeiden ratkaisujen tekemisessä. – Ongelmana tässä tilanteessa on se, ettei kukaan pysty sanomaan, milloin tämä on ohi. Oma pankki, vakuutusyhtiö ja verottaja ovat tahoja, joihin yrittäjien kannattaa olla yhteydessä. Myös Veturissa ollaan valmiina neuvomaan ja auttamaan ongelmallisissa tilanteissa. – Pitäisi jaksaa ja malttaa kysyä apua, Yrittäjien puheenjohtaja muistuttaa. – Suomen Yrittäjillä on mielettömän hyvät nettisivut, jotka ovat auki myös ei-jäsenille. Siellä on paljon hyödyllistä tietoa, Pulkkinen muistuttaa. – Tärkeintä on , ettei kukaan jäisi nyt yksin murehtimaan asioita. Janakkalan Sanomat julkaisee lähipäivinä useita juttuja, joissa paikalliset yrittäjät kertovat siitä, miten koronaviruksen leviämisestä johtuva poikkeustilanne on vaikuttanut ja vaikuttaa heidän toimintaansa.