Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Päivystyksen ovesta pääsee vain soittamalla ja muitakin ovi on lukittu – Keskussairaala rajaa asiakkaiden kulkua

Suomen valtioneuvosto on linjannut 16.3.2020, että ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa kielletään koronavirusepidemian aikana muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Myöskään ei-välttämättömiin hoitotoimenpiteisiin ei tule hakeutua, jos kärsii hengitystieoireista tai on altistunut koronavirustartunnalle. Keskussairaalan tiloihin Hämeenlinnaan on kuitenkin saapunut muutamia hengitystieoireista kärsiviä asiakkaita määräyksistä, ohjeistuksista ja opasteista huolimatta. Sekä potilaiden että henkilökunnan suojaamiseksi mahdolliselta infektioriskiltä sairaalan johto on päättänyt, että joidenkin sisäänkäyntien lukitsemisesta tai poistamisesta kokonaan asiakkaiden käytöstä. Asiakaskäytöstä poistettujen sisäänkäyntien ovissa opastetaan käytössä oleva kulkureitti. Ensiavun ovista pääsee sisään soittamalla puhelimella ovelta triage-hoitajalle tai ovikelloa soittamalla. Asiakkaat haastatellaan, ja ohjataan tarpeen mukaan joko hengitystieoireisille varatulle ns. kohorttiosastolle tai ns. puhtaalle puolelle. Pääsisäänkäynnin luokse haastattelupiste Pääsisäänkäynnin yhteyteen rajataan keskiviikosta 8. huhtikuuta alkaen asiakkaille kaksi kulkulinjaa, joista toisesta kuljetaan sisään ja toisesta ulos. Sisään kulku tapahtuu lähempää palveluneuvonnan tiskiä, jotta asiakkaat voivat tarvitessaan kysyä apua ja ohjeita palveluneuvonnasta. Kulku kahvioon pääoven puoleisesta päädystä suljetaan asiakkaiden kululta ja jätetään vain hätäuloskäynniksi sekä henkilökunnan käyttöön. Asiakkaan tullessa sisään, hoitaja haastattelee hänet, jonka jälkeen määritellään, voiko potilas tai asiakas tulla sairaalan tiloihin hoitamaan asiaansa. Haastatteluja tehdään arkisin kello 7–19, kun pääsisäänkäynnin ovet ovat auki. Aukioloa lyhennetään arkisin tunnilla nykyisistä ajoista, normaalisti ovet auki kello 6–19. Viikonloppuisin ovet ovat edelleen auki kello 8–19. Haastatteluja varten pääaulaan on rakennettu sermejä turvaamaan asiakkaiden tietosuojaa. Pääaulaan on lisätty myös riittävästi käsidesipisteitä asiakkaiden sekä henkilökunnan käyttöön. Kela-taksin tilauspiste siirretään väliaikaisesti kauemmas palveluneuvonnasta.