Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nostalgia: Kesäiset harrastukset puhuttivat Janakkalassa 40 vuotta sitten

Kesäiset harrastukset täyttivät Kotokulman palstoja heinäkuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1979. Lehdessä kirjoitettiin myös Janakkalan kunnan sähkölaitoksen 60-vuotis juhlista. Touhu ja tunnelma oli reipasta renkolaisten alle kymmenvuotiaiden lasten kesäleirillä Ruokojärvellä. Kunnan ja seurakunnan yhteisesti kustantamalle leirille tuli 29 tyttöä ja poikaa, joille puuhailu järven rantamailla oli mieliinpainuvaa vaihtelua kesäloma-aikana. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Hyvikkälän VPK:n huvitoimiväki keksi sen jo viime kesänä, miten ihmisiltä otetaan iloisesti markat pois. Jo toisen kerran järjestettiin Tapialan ladossa kunnon latotanssit. Soittopojat saatiin melkein omilta nurkilta, sillä illan yhteydessä soittivat Rannan Esa ja Ylöstalon Sauli. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Vaikka ”Metsästyshaulikkoammunta on myös naisille sopiva laji” ei yhtä ainutta naisampujaa löytynyt kotokulmilta eikä edes koko Etelä-Hämeestä. Suomen metsästäjäin liitto sai ratkoa piirinmestaruutensa täysin miehisessä hengessä Tervakoskella. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Janakkalan kunnan sähkölaitos täytti 60 vuotta 6. heinäkuuta 1979. Onnittelut otettiin vastaan ennen aamupäivää, sillä jo kello 14 jälkeen laitoksen väki lähti valmistautumaan Kiipulassa pidettyihin iltajuhliin.