Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Janakkalan pääkirjasto jälleen ilkivallan kohteena: Nuoret jäivät kiinni seinien ja katosten poraamisesta

Janakkalan pääkirjaston ympäristössä tehtiin tihutöitä viikonlopun aikana. Erikoiskirjastonhoitaja Sanna Salonen kertoo, että viikonlopun jäljiltä kirjaston alueelta löytyi porakone ja patikkalauta. Kiinteistön valvontakamerakuva paljasti nopeasti, mitä tihutöitä alueella oltiin tehty ja ketkä niitä olivat tekemässä. Valvontakamerakuva paljasti yläkouluikäisen nuorisoporukan, joka poraili porakoneella kirjaston seinämiä sekä pihassa olevia katoksia. Kirjaston työntekijät tunnistivat kaksi tihutöissä mukana ollutta nuorta tänään. –Täällä hengaili tänään nuorisoporukka, josta kaksi henkilöä näytti valvontakamerakuvista tutuilta, Salonen paljastaa. Henkilökunta otti nuoret puhutteluun. Toinen nuorista myönsi olleensa tihutöissä mukana ja pahoitteli tapahtunutta. Kirjaston henkilökunta sai tänään myös puhelun lähistöllä asuvalta paikalliselta mieheltä, joka epäilee omistavansa tihutöissä mukana olleen porakoneen. Vaikka porauksesta ei jäänyt näkyviä jälkiä kirjaston ympäristöön, henkilökunta ottaa asian vakavasti. – Ilkivalta on jatkuvaa ja tähän on saatava loppu. Ilkivaltaa on ollut niin kauan, että en edes osaa enää sanoa, mikä rikottujen paikkojen rahallinen arvo on, Salonen summaa. Salonen kertoo, että tämän vuoden aikana kirjastossa on rikottu ikkuna, piirrelty spraymaalilla seiniin ja revitty lämmitystolppien kansia. Ilkivallasta on ilmoitettu aikaisemmin poliiseille. Tällä kertaa kirjaston henkilökunta kuitenkin toivoo, että asiasta päästäisiin yhteisymmärrykseen keskustelun avulla ja nuoret tulisivat pyytämään tekojaan anteeksi. – Toivotaan, että nuoret keksivät järkevämpää tekemistä ja ilkivalta loppuisi.