Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Valokuvanäyttelyssä katsotaan oravaa silmästä silmään

Koskematon luonto alkaa heti kodin ulko-ovelta. Pirkko Kanervisto on pitkään antanut pihansa elää miten se mielii. Lajit tulevat ja menevät. Viime kesänä puskivat esiin kissankellot, toissa vuonna pihan valtasivat päivänkakkarat. – Kun orava teki poikasia, se toi ne näytille. Neljä pientä häntää pilkotti heinikosta, Kanervisto sanoo. – Orava tuli hakemaan minua, tuijotti tiukasti suoraan silmiin. Ikuistin tuon katseen valokuvaan. Metsä saa hartaaksi Riihimäen kirjaston valokuvanäyttelyssä on valokuvaajan töitä viidentoista vuoden ajalta. Kanervisto on kuvannut matkoillaan aina Etelä-Afrikkaa myöten, mutta enimmäkseen hän ei koe tarvetta lähteä omaa kotipihaa tai lähimetsiä pidemmälle. Vähikkälän kylän luonto tarjoaa valokuvaajalle kauneutta, joka saa Kanerviston lähes hartaaksi. – Olen usein istunut kannon nokassa tai kivellä ja miettinyt, että jos joku kirkko tarvitsee ihmisellä olla, niin metsä on minun, Kanervisto sanoo. Kanervisto haluaa katsoa lähelle, usein pienimpiin yksityiskohtiin asti, kuten kissankellon pinnalla väreileviin kastepisaroihin. Kuvaaminen on tapa muistaa Kanerviston pihassa oravat nakertavat pähkinöitä, fasaanit tulevat yllätysvierailulle ja hiiret paistattelevat kevätpäivää krookusten varjossa. Vuodenajat tulevat ja menevät. Kanervistolle kuvaaminen on tapa muistaa. – Rehellisesti sanottuna unohdan kaiken, jos en valokuvaa sitä, Kanervisto nauraa. Siksi hän pysähtyy nyt mielellään yhden valokuvan kohdalle. Kuvassa mies ajaa lumilinkoa. Kevyt puuterilumi hajoaa höytyvinä ilmaan. Kuva on otettu helmikuussa 2019. – Tuntuu uskomattomalta, että viime talvena näytti tuolta. Tänä talvena ei ole ollut yhtään kunnollista talvipäivää, niin että olisin päässyt kuvaamaan lunta, Kanervisto suree. Pala Suomea Kun Kanervisto lähtee kotipihasta lenkille, hän valitsee yhden kolmesta perusreitistään. Lyhimmän reitin varrelta on otettu kuva koivikosta, jonka talviaurinko saa hohtamaan lämpimästi. Kuvassa on jotain leimallisesti suomalaista. Yksi vedos kuvasta onkin myyty Australiaan miehelle, joka muutti sinne pikku poikana. Aikuisena hän palasi käymään Suomessa ja näki Kanerviston koivikkokuvan. – Hän sanoi, että tuo on pala Suomea, sen minä haluan viedä mukanani, Kanervisto kertoo. Intohimo löytyi vahingossa Kanerviston intohimo valokuvaukseen alkoi sattumalta. Hänen puolisonsa osti vuosituhannen taitteessa nettihuutokaupasta digikameran. Se jäi pölyttymään hyllylle, kunnes Kanervisto eräänä päivänä päätti kokeilla kuvaamista. Hän astui ulos ovesta ja kiersi talon ympäri kuvaten kaikkea, mitä näki. Sen jälkeen hän ei enää päästänyt irti kamerasta. Ensimmäiset digikamerat olivat kömpelöitä laitteita, jotka tallensivat kuvat disketille. Yhdelle disketille mahtui 6– 7 kuvaa. – Kuljin kuvaamassa valtava diskettisalkku vyötäisillä. Tila tuntui loppuvan koko ajan, Kanervisto muistelee. Kanervisto on uransa aikana ottanut kuvia myös Janakkalan Sanomiin, Suomen Kuvalehteen ja Seuraan. Hänen töitään on nähty niin kirjan kuvituksissa kuin teatterijulisteissakin. Lisäksi Kanervisto pyörittää valokuvastudiota. Näyttelyn toinen taiteilija on vihtiläinen Tapio Karjalainen . Hän on matkustanut aiheidensa perässä niin Etelämantereelle kuin Argentiinaankin.