Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Suomiräpin turenkilaisedustaja Olavi P purki nuorena ajatuksiaan riimeihin, viikon päästä hän juhlii ensimmäisen levynsä julkaisua – ”Sanoitukset ovat nykyään positiivisempia, mutta yhteiskunnalliset asiat ovat yhä tapetilla”

Tki Homie-levy tuli heinäkuun alussa Spotify:hin, ja tämän viikon maanantaina levy ilmestyi fyysisessä muodossa. Levyltä löytyy sanoituksia oman kylän meiningeistä, Ari Lindlöf kertoo. Ensimmäiset kappaleet levylle Lindlöf teki jo neljä vuotta sitten. Levyä on myös nauhoitettu neljässä eri paikassa. Julkaisujuhlia Lindlöf aikoo viettää ensi viikon lauantaina, missäpä muuallakaan kuin Club Paratiisissa. – Nyt on kyllä hyvä fiilis, ei siitä pääse mihinkään. Jengi on antanut hyvää palautetta. Levyä on odotettu liiankin kauan, räppikaveri Laiska Leppone ehti jo kymmenen vuotta sitten sanoa, että Olavilta tulee kohta uusi levy. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Julkaisubileisiin on tulossa esiintyjiä Hämeenlinnasta ja Kirkkonummelta asti meikää tukemaan. Musiikki on kuulunut pitkään Lindlöfin elämään. Nuorempana hän soitti rumpuja ja kuunteli metallimusiikkia. Räpin pariin hän päätyi puolivahingossa. – 1990-luvulla aloin kuunnella MTV:n silloin hehkuttamia artisteja, kuten Wu-Tang Clania ja Ice Cubea. Sitten tuli väsättyä ensimmäiset riimit, tietysti englanniksi, koska siihen aikaan ei Suomessa hirveästi rapmusiikista tiedettyä. 2000-luvun jälkeen rupesin tekemään suomenkielisiä biisejä, ja siitä se lähti. Lähiöräppiä alusta loppuun Lindlöfille räppi on ollut keino purkaa omia ajatuksia. – Nuorena jouduin kaikenlaisiin juttuihin mukaan, ehkä sitä omaa pahaa oloa yritti purkaa riimittelyllä. Olen kuunnellut ensimmäisiä omia biisejä, ja kuulostaakin siltä, että poikaa on vähän vituttanut. Nykyään sanoitukset ovat menneet positiivisempaan suuntaan, mutta yhteiskunnalliset asiat ovat yhä tapetilla. Uusi levy on lähiöräppiä alusta loppuun. Levyltä löytyy biisikin nimeltään Tki Homie, missä puhutaan oman kylän meiningistä. – Dokailusta ja hauskanpidosta on tehty lukuisia biisejä eri kanteilta, se on usein päällimmäisenä. Levyllä on jonkin verran yhteiskunnallista kamaa, samoin itsepohdiskelua, miten voisi olla parempi ihminen. Turengissa kasvanut Lindlöf on muutaman kerran muuttanut Hämeenlinnaan, mutta päätynyt takaisin Turenkiin. – Diggaan asua tällä kylällä. Täältä on lyhyt matka joka puolelle. Meillä on täällä iso ja laaja kaveripiiri, hyviä tyyppejä pyörii koko ajan ympärillä. Ihmiset jeesaavat toisiaan hädässä. Sen takia diggaan Turengista. Nykyään Lindlöfillä on oma studio Alakylällä, jonka hän jakaa muutaman muun turenkilaismuusikon kanssa. – Ennen oltiin aina jonkun kotona. Nyt on kiva, että päästään tekemään musiikkia rauhassa ilman, että kukaan häiritsee. Studiolla saa tehdä yömyöhäänkin töitä. Meiltä löytyy studiolta bassoa, pianoa, kitaraa ja rummut, niitä tulee joskus soiteltua. Missään instrumentissa en ole ammattilainen, mutta perusnuotit taipuu aika hyvin. Riimit mielessä päivittäin Lindlöf tekee kuusipäiväistä työviikkoa varasto- ja baarityöntekijänä. Vapaa-aika on siis niin sanotusti kortilla, mutta musiikkia hän pyrkii tekemään aina kun tulee sopiva hetki. – Itseään ei voi pakottaa. Riimeistä huomaa, jos ne on kirjoitettu väkisin. Kyllä riimit pyörivät päivittäin mielessä. Jotkut biisit vievät enemmän aikaa, mutta levyllä on neljä tai viisi biisiä, jotka olen kirjoittanut yhdeltä istumalta. Näillä näkymin Lindlöf esiintyy Turengissa 19. syyskuuta, myös lokakuulle on sovittu muutama keikka, mutta korona saattaa vaikuttaa suunnitelmiin. Uutta musiikkia hän pyrkii tekemään koko ajan, mutta ei suostu ottamaan asiasta stressiä. – Ehkä päästään vielä keikoille, mutta voi olla, että baarit ovat lokakuussa säpissä. Musiikki kulkee koko ajan mukana, mutta tämä on minulle harrastus eikä mikään työ. Ympärillä on paljon kavereita, joiden kanssa on mukavaa tehdä yhteistyötä.