Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Helena Vilen on toiminut 20 vuotta yrittäjänä hyvinvoinnin parissa – Muutti uusiin tiloihin ja laajensi toimintaansa

Hattulalaisella Helena Vilenillä on syytä juhlaan. Maaliskuussa tulee täyteen tasan 20 vuotta siitä, kun hän aloitti yrittäjänä hyvinvoinnin parissa Turengissa. – Tätähän voisi kutsua jo jonkinlaiseksi suoritukseksi, Vilen iloitsee. Yrittäjätaival alkoi vuonna 2000, kun Vilen aloitti hierojan työt Turengissa sijaitsevan Kuntovireen vuokralaisena. Vilenin suunnitelmissa ei ensisijaisesti ollut päätyä töihin Turenkiin, saati sitten aloittaa edes hierojan töitä. – Halusin jäädä kaupan alalle. Minut onnistuttiin kuitenkin houkuttelemaan tänne, hän muistelee. Vilen kävi opiskeluaikoinaan säännöllisesti Turengissa hieromassa vanhempiensa ystävätärtä, joka houkutteli hänet hakemaan Kuntovireessä vapaana ollutta paikkaa. –Sille tielle sitten jäätiin, Vilen naurahtaa. Vuosien varrella Vilen on kouluttanut aktiivisesti itseään. Tänä päivänä hierojan töiden lisäksi yrittäjä tekee myös erilaisia hoitoja sekä pitää ryhmäliikuntatunteja ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyneitä kursseja. Yritystoiminnan muutokset Juhlavuoden lisäksi Vilenin yrittäjätaivalta tähdittää tällä hetkellä muutokset myös omassa yritystoiminnassa. Muutaman vuoden Osuuspankin yläkerrassa toimineet toimitilat muuttivat viikonlopun aikana Keskuskujalta vapautuneeseen kiinteistöön. – Muutto oli ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta odotin sopivien tilojen vapautumista, yrittäjä paljastaa. Isommat tilat edesauttavat toiminnan laajentamista. Isommat tilat mahdollistavat muun muassa erilaisien kurssien ja hyvinvointipäivien järjestämisen. – Alan järjestämään kevään aikana erilaisia hyvinvointiin liittyviä teemapäiviä. Lisäksi ryhmäliikuntatunnit lisääntyvät ja siirtyvät kurssimuotoon, Vilen kertoo. Uudet kurssit alkavat tulevien viikkojen aikana. – Muun muassa lauantaina starttaa ensimmäinen 5 tunnin mittainen Jomon-Shindo venyttelyn hemmottelupäivä, johon on vielä muutama paikka vapaana.