Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Mika Kukkonen on kahden Ärrän kauppias: ”Kaikki tehdään asiakaslähtöisesti”

Tervakosken R-kioski on saanut uuden kauppiaan. Viime viikolla kioskin ohjaksiin tarttui 54-vuotias, Löyttymäessä asuva, Mika Kukkonen . Kauppiaan rooli oli miehelle tuttu jo entuudestaan. Hän toimii samanaikaisesti kauppiaana nimittäin myös R-Kioski Tavastiassa Hämeenlinnassa. Tuplakauppiaaksi ryhtyminen yllätti miehen itsensäkin. Tervakoskelle oli haettu uutta kauppiasta jo hetken aikaa. – Aloin miettiä asiaa toden teolla vasta sitten, kun ketjulta tuli kyselyä, että kiinnostaisiko juuri minua ottaa myös Tervakosken kioski haltuun, Kukkonen selventää. Kukkonen myöntää, että hän joutui miettimään kauppiaaksi ryhtymistä jonkin aikaa. Hän päätti kuitenkin tarttua tilaisuuteen. – Paikka vaikutti mielenkiintoiselta. Lisäksi kioski on käytännössä työmatkani varrella, hän hymähtää. Vaikka Tervakoski ei paikkakuntana sinänsä ollut miehelle ennestään tuttu, hän pitää paikkaa yrittäjän silmin varsin potentiaalisena. – Täällä on mahdollista kokeilla ja kehittää sen mukaan omaa toimintaa. Kesällä uusi kauppias aikookin laittaa kioskin eteen terassin pystyyn. – Aika näyttää, mitä muuta keksin. Kaikki tehdään aina asiakaslähtöisesti. Asuntovälittäjästä kauppiaaksi Kukkosen ura R-kioskin leivissä alkoi neljä vuotta sitten, kun hän lopetti työnsä asuntovälittäjänä. – Kaipasin jotain uutta. Huomasin, että R-kioski haki silloin kauppiasta Tavastiaan ja tässä sitä vielä ollaan, hän summaa. Kukkonen on ehtinyt tehdä elämänsä aikana monenlaisia töitä. Hän kuvaileekin itseään monialayrittäjäksi. Asiakaspalvelu on ollut miehen elämässä aina enemmän ja vähemmän läsnä, jonka takia myös kauppiaan hommat maistuvat. – Kioskilla mikään päivä ei ole samanlainen, vaikka samat asiakkaat kävisivätkin päivittäin ostamassa veikkauksen kupongin ja tupakka-askin. Maailmanmenoista riittää aina juteltavaa, kauppias hymyilee.