Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Päivän täydeltä tulevaisuuden tuulia ja karkkisateita – Turengissa penkkareita juhli 63 abiturienttia

Päivä symboloi monelle vanhan tutun päättymistä, sekä tulevaisuuden uusia tuulia. Lukuloma voi alkaa ja abiturientit siirtyvät päivittäisestä kouluopetuksesta lomalle pänttäämään viimeistä rutistusta eli kevään kirjoituksia varten. Yksi lukion merkittävimmistä päivistä saa alkunsa luokkakierroksilla. Turengin toimipisteessä abiturienteilla on tapana käydä yllättämässä yläasteen ja lukion muiden vuosikurssien opiskelijat vierailemalla oppitunneilla karkkisateiden saattelemana. Nuorempien jekkustelua abiturientit eivät Turengissa harrasta. Kun käytävät on saatu tulvimaan karkeista, on aika käynnistää tämän vuoden abigaala. Vanhimmat opiskelijat järjestävät joka vuosi juhlan, jossa muistellaan vuosikurssilaisten lukiotaipaleen kohokohtia, paljastetaan sisäpiirivitsejä ja palkitaan kymmenkunta abiturienttia merkittävistä saavutuksistaan. Tänä vuonna jaossa oli muun muassa ‘’vuoden ossi’’ ja ‘’vuoden pariskunta’’ tittelit. Penkkareista erityisen tekee myös opiskelijoiden päivän järjestämiselle antama työpanos. Päivä on täysin opiskelijatalkoin järjestetty aina rekka-ajeluista abiristeilyyn asti. Juontajakaksikko Mona Koskela ja Jesse Saarenkanta ovat olleet osana suurta ryhmää, jonka kädenjäljestä koko päivän aktiviteetit koostuvat. – Järjestäminen on ollut ihan kivaa, vaikka samalla kevään kirjoitukset ovat stressanneet hieman, Koskela kommentoi. Myös Saarenkanta kommentoi päivän järjestämisen olleen mieluisaa puuhaa. – Tosi hyvä fiilis, vaikka eilisistä potkijaisista palaudutaankin vielä, Saarenkanta naurahtaa kommentoiden päivän tunnelmia. Abigaalan jälkeen abiturientit kiirehtivät kohti päivän kohokohtaa eli rekka-ajelua. Ensin rekat koristellaan abiturienttien taiteilemilla lakanoilla, minkä jälkeen penkkariväki nousee kyytiin ja kierros voi alkaa. Ajelun aikana abiturientit käyvät vierailulla ensin Turengin yhteiskoululla ja sitten keskustassa. Turengin yhteiskoululta raikuu koululaisten ilonhuudot. Monelle ala-astelaiselle hauskoihin pukuihin pukeutuneiden abiturienttien suoma karkkipäivä on yksi kouluvuoden parhaista päivistä. Koululaiset ovat kerääntyneet pipot että pussukat kätösissä riviin odottamaan abeja sekä karkkisateita. Rekkakierroksen jälkeen penkkaripäivä alkaa olemaan lopuillaan, ja abiturienttien on aika kääntää nokka kohti kevättä. Osalla on tulevaisuuden suhteen täysin selvät sävelet. Osa puolestaan ajelehtii eteen päin päivä kerrallaan ilman sen suurempia selviä suunnitelmia tulevaisuudesta. Osa hakee jatkokoulutukseen heti, kun taas osa valitsee välivuoden. Iida Anttila , Niko Väänänen ja Ella Pullinen kertovat omista tulevaisuuden suunnitelmistaan. Ylioppilastutkinnon suorittaakseen jokaisen abiturientin on suoritettava vähintään 75 pakollista kurssia. Lisäksi jokaisen on suoritettava vähintään neljä ylioppilaskoetta. Hyvillä fiiliksillä penkkareita juhliva Iida Anttila sai kolmen vuoden aikana suoritettua huikeat 90 kurssia. Hän kertoo, että suurimpana osana kouluviikoista opiskeltiin aamu kahdeksasta iltapäivä neljään. Anttila on kerinnyt suorittamaan jo saksan, englannin sekä biologian ylioppilaskirjoitukset. Keväällä tiedossa olisi vielä pitkä matematiikka, fysiikka, kemia sekä äidinkieli ja kirjallisuus. Tulevaisuudessa hän haaveilee opiskeluista lääketieteellisessä. Niko Väänänen odottaa penkkareissa eniten rekan kyytiin nousemista. Väänänen sai lukiotaipaleensa aikana kasaan 75 kurssia. Syksyllä hän kirjoitti jo englannin, mutta aikoo käydä uusimassa aineen kevään kirjoituksissa. – Sain syksyn kirjoituksesta M:n, mutta tähtäimessä oli E, kertoo englannin keväällä uusiva Väänänen. Keväällä Väänänen osallistuu myös äidinkielen, lyhyen matematiikan ja terveystiedon kirjoituksiin. Lukion jälkeen suunnitelmissa on muutto Hämeenlinnaan, välivuosi ja armeija. Penkkareista innoissaan olevalle Ella Pulliselle kertyi vuosien aikana 82 ja puoli kurssia. Syksyllä hän kirjoitti englannin ja biologian. Nyt keväällä hän kirjoittaa fysiikan, pitkän matematiikan, kemian sekä äidinkielen. Lisäksi myös Pullinen lähtee kokeilemaan onneaan paremman arvosanan toivossa englannin kirjoituksien osalta. – Minulla jäi englanti pisteen verran E:stä, Pullinen kommentoi syksyn kirjoituksiaan. Lukion jälkeen Pullinen haaveilee lääketieteellisestä. Suunnitelmissa olisi kuitenkin välivuosi, jonka aikana Pullinen suunnittelee työskentelevänsä ja matkustelevansa. – Kirjoitusten jälkeen on tiedossa ansaittu rentoutumisreissu Kreikkaan, Pullinen kertoo. Nyt Janakkalan lukion Turengin toimipisteen 63 abiturientin varsinainen koulutyö on tullut päätökseensä. Päivän perinteikkäät riehat ovat ohitse. Seuraavaksi abiturientit suuntaavat kohti risteilyä, kirjoituksia ja kohti tulevaisuutta.