Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Nuoret häiriköivät junassa ilman mitään syytä – Kuljettaja perui junavuoron kokonaan

Maanantaina iltapäivällä Riihimäeltä Helsinkiin lähtevä R-junavuoro jouduttiin perumaan junassa häiriköineen kahden alaikäisen pojan käyttäytymisen takia. 17-vuotias ja 15-vuotias poika olivat painelleet ovien avaus- ja sulkemisnappeja sekä hälytysnappeja. Junan henkilökunta varoitti poikia kyseisestä toiminnasta. Varoitus ei kuitenkaan tehonnut ja poikia pyydettiin poistumaan junasta. Vanhempi poika ei suostunut poistumaan. Juna oli tuolloin jo 25 minuuttia myöhässä, joten junankuljettaja päätti, että vuoro perutaan kokonaan. Kaikki matkustajat joutuivat poistumaan junasta. Poliisi haki 17-vuotiaan pojan laiturilta. Hän ei osannut kertoa mitään syytä toiminnalleen. 15-vuotias tavoitettiin myöhemmin rautatieaseman läheisyydestä. Tapauksesta ilmoitettiin sosiaaliviranomaisille. Tapauksesta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä liikenteen häirintä.