Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

SC Urbansin miehet jatkoon salibandyn Suomen Cupissa: ”Meidän joukkue on täysin valmis ottamaan paikan seuraavalle kierrokselle”

SC Urbansin miesten edustusjoukkue eteni viime viikonloppuna jatkoon salibandyn Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle. Forssassa pelatut toisen kierroksen ottelut päättyivät SCU:n voittoihin. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui TPS 3 Turusta ja ottelusta ei jännitystä puuttunut. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä aina toisen erän viimeisille minuuteille, jolloin tuomarit puhalsivat rangaistuslaukauksen SCU:n hyväksi. Rangaistuslaukausta asettui ampumaan Mikael Tunturi, joka laukoi pallon vastustamattomasti vastustajan maalivahdin ohitse. Seuraava maali nähtiin kolmannen erän alkupuolella, jonka sijoitti maalin Miiro Rumbin (1+0) Santeri Toivosen (0+1) upeasta esityöstä, joka jäi lopulta ottelun voitto-osumaksi. Kolmas Urbansin maaleista merkittiin vastustajan omaksi maaliksi. TPS 3 kavensi vielä viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia ottelun päätöslukemiksi 3 – 1. Joukkueen esitys ottelussa oli määrätietoinen ja keskittynyt koko ottelun loppuun asti. Lisäksi maalissa pelannut Paavo Lakso torjui lähes kaiken mahdollisen ja välillä jopa mahdottomatkin laukaukset, jotka tarttuivat käteen mitä hienoimmilla torjunnoilla ja Lakso olikin hyvin lähellä jopa nollapeliä. – Meidän nuoresta, mutta nälkäisestä joukkueesta huokui halu voittaa ottelu ja uskottiin tuloksen tekoon koko pelin ajan, kommentoi päävalmentaja Pasi Lamu Urbansin otteita. Toisessa ottelussa vastassa oli Kiikalan Urheilijat. Vastustajajoukkue siirtyi avauserän loppupuolella ottelussa johtoon hienon kuvion päätteeksi. SCU ei avausmaalista säikähtänyt vaan jatkoi omaa pelaamistaan luoden useita vaarallisia maalintekotilanteita ja se palkittiin lopulta Riku Kuossarin (1+1) osumalla erän lopussa Mikael Tunturin (0+1) näyttävän syötön päätteeksi. Toisen erän alussa ylivoimalla SCU:n Miiro Rumbin (1+0) sijoitti tarkalla laukauksella pallon vastustamattomasti maalin takanurkkaan upean pyörityksen päätteeksi, jossa kapellimestarina toimi loistopelin pelannut puolustaja Jere Aaltonen (1+1). Toisessa erässä SCU latoi taululle jo turvallisen tuntuiset 1–4 lukemat. Viimeisessä erässä vielä Aaltonen naulasi ottelun loppulukemat 1 – 5 ylivoimalla tarkalla rannelaukauksella. Kokonaisuudessa ottelu oli koko ajan SCU:n hallinnassa ja maalipaikat, sekä tiivis puolustus ja viimeisenä lukkona maalissa pelannut Paavo Lakso varmisti SCU:n jatkopaikan Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella vastaan tulee LaJy Laitilasta. Ottelu pelataan 6.10. Turengin liikuntahallilla kello 15:00. Vastustajajoukkue pelaa tulevalla kaudella samalla sarjatasolla (3 div.) SCU:n kanssa, mutta toisessa lohkossa. – Vastaan tuleva LaJy tulee olemaan varmasti nälkäinen joukkue ja haluaa ottaa yhtä lailla jatkopaikan cupin seuraavalle kierrokselle. Meidän joukkue, joka on jo kesästä asti tehnyt tehokkaasti työtä tuloksen eteen, on täysin valmis ottamaan paikan seuraavalle kierrokselle. Janakkalassa tullaan näkemään varmasti nyt hyvällä tavalla yhteen hitsautunut ja voitontahtoa uhkuva kotijoukkue, ennakoi Lamu tulevaa ottelua. Miesten salibandyn Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelu SCU – LaJy Turengin liikuntahallilla 6.10. kello 15:00.