Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Lean vastaa kysymykseen: Miksi vähemmän voi olla enemmän?

MIELIPIDE. Lean-ajattelussa ”kävellään lyhyempi matka” ja etsitään kestävä ratkaisu palveluprosesseihimme miettimällä mitä, miten ja milloin työtä tehdään sekä keskittymällä asiakkaalle arvoa tuottavaan työhön. Lean-ajattelu ei unohda myöskään tuloksellisuutta! Kohde on prosesseissa ja toimintatavoissa. Tällöin tuloksemme paranevat koko ajan. On mielekästä tehdä työtä, jonka päämääränä on työn arvon kehittäminen sekä toistuvasti jalostuvat palveluprosessit. Taloudelliset hyödyt tulevat ”kaupan päälle”. Lean-ajattelun avulla koko henkilöstö kehittää yhdessä, tavoitteellisesti ja asiakaslähtöisesti työtään! Janakkalassa lähdetään kunnianhimoisesti toteuttamaan uudenlaista kehittämiskulttuuria! Lean ei ole itsetarkoitus vaan kehityksen tuki. Oivalla asioiden tekemistä uudella tavalla sekä uskalla ”ajatella toisin”. Kehitä työtä jatkuvasti, koska toimintaympäristö muuttuu koko ajan. Tarvitsemme kykyä uudistua sekä innostunutta ja vahvaa asennettasi. Kokeile rohkeasti onnistumalla ja epäonnistumalla. Tähän päästään tekemällä yhdessä ja yhdistämällä ihmisten tietoja sekä taitoja. Lisäksi tarvitaan luottamusta, joustavuutta sekä halua jatkuvaan parantamiseen. Meistä tulee varmasti Hämeen paras kunta! Rauno Kuntsi