Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kolme syytä, miksi Turengin S-market pitäisi siirtää Hausjärventien varteen

1. Avoin kysymys vastustajille : Oletteko asioineet S-marketissa arkisin noin kello 14-17:30 välisenä aikana? Silloin ahtaalla parkkipaikalla on ruuhkaa ja välillä vaarallisen näköisiä tilanteita. Siellä koululaiset kulkevat jalan, polkupyörillä, mopoilla ja mönkkäreillä. Vanhemmat henkilöt kulkevat rollaattoreilla sekä jalan. Autoilijat yrittävät olla luovia siellä joukossa. Olen nähnyt monta läheltä piti -tilannetta, kun autoilijan peruuttaessa parkkiruudusta pois, mopoilija ja pyöräilijä ajaa kovaa vauhtia autoilijan takaa. Asiaa pahentaa vielä se, että nuoret kulkevat ryhmissä, jolloin ympäristön havainnointi on vielä vaikeampaa. Ilmeisesti jonkun henkilön pitää kuolla tai loukkaantua vakavasti, ennen kuin siirron vastustajat ymmärtävät asian. 2. Avoin kysymys vastustajille : Kuinka monta kertoo viime kesän hellepäivinä vietitte aikaa ”Lyylinpuistossa” esimerkiksi lasten tai koirien kanssa tai vain istuen ja nauttien kesästä? ”Lyylinpuistoa” ei ole kaavoitettu puistoksi ja sieltä puuttuvat yleisesti taajamapuistoon sijoitettavat penkit, lasten leikkipaikat ja esimerkiksi koirapuisto. 3. Avoin kysymys vastustajille : Minkä signaalin S-marketin kaavoitusfarssi antaa olemassa oleville ja Janakkalaan muuttoa suunnitteleville yrityksille? Uskaltaako Turenkiin suunnitella toimi- tai liiketilaa kovan muutosvastustuksen takia? Myös muuttoa suunnitteleville uusille asukkaille keskustassa sijaitseva uusi S-market suurine parkkipaikkoineen voi olla ratkaiseva tekijä Turenkiin muutolle. Yksi monien puolesta