Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Hartaus: Tuulahdus taivaasta

Olipa eräänä pyhänä juhlava kirkkohetki, tervetulleeksi toivotettiin kaikki. Kirkkovieraat tapasivat toisiaan ilolla ja viettivät pyhää yhdessä. Väkeä oli isosta pienempään, paremmasta vaatimattomampaan, terveitä ja sairaita, ilosta kepeitä ja murheen murustamia. Siellä istui myös yksi ihminen suru sydämessään, ja suru suureni vain. Ehtoolliselle teki mieli lähteä, vaan jotenkin ei yksin haluaisi sinne mennä, sillä uhkaava kyyneltulva tulisi kyllä torppaamaan matkan alttarille. – Voi Pyhä Isä, tästä ei tule tänään mitään. En pääse tuonne asti, ellei joku todella nyt tule ja kerta kaikkiaan raahaamalla raahaa minua sinne mukanansa. Sinä Jumala tiedät sen kyllä. Ehtoollisen vieton alkaessa, usean penkkirivin päästä lähti toinen ihminen tulemaan kohti. – Hei, lähdetkö ehtoolliselle? Mennään yhdessä. Silmät alkoivat sumentua jo näistä sanoista. – Minä olen sinulle suojana, autan sinua, minä kuljen kanssasi. Tule, mennään nyt! Houkuttelu jatkui sinnikkäästi. Ystävällinen ihminen olisi saanutkin tuon toisen mukaansa, ellei itku olisi tullut juuri silloin. Mitä se Jumala tällä oikein tarkoitti? Oliko Hän kuullut sen mitä takapenkissä oli murahtaen rukoiltu? Ja kävi niin, että kirkonpenkkiin juuttuikin kaksi ihmistä. Toinen elämän kolhima ymmärsi toista. Ajatuksia jaettiin hiljaa, itkettiin ja naurettiin. Hän kulki vielä pienen kappaleen kotimatkaakin yhdessä ja toivotti elämään kaikkea hyvää. Ehkä seuraavalla kerralla he päätyvät ehtoollispöytään asti. ”Tuliko vastaani äsken polulla enkeli? Joku niin kauniisti, hiljaa minulle hymyili. Joku niin rohkaisevasti korvaani kuiskasi. Kävikö luonani äsken taivaasta enkeli?” (Anna-Mari Kaskinen)