Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Tarttisko tehrä jotakin? – Turengin keskustan ympäristöä tulisi hoitaa paremmin

Janakkalan kunnan hallintokeskus on Turenki. Turengin keskustaa taas hallitsee oheisen kuvan mukainen näkymä. Pakko esittää kysymys: Onko kunnan ympäristöpuolella kaikki asiat hoidettu ihan oikein, kun tällainen ydinkeskustanäkymä on sallittu jo vuosien ajan ja sallitaan yhä edelleen? Turenkiin tulijoiden, kunnassa asioivien, mahdollisten kuntaan muuttajien ja myös kaikkien ohikulkijoiden silmiin osuu väkisinkin Turenkiin johtavien liikenneväylien lähiympäristö ja keskustaajaman näkymät. Missään muualla Suomessa en ole vastaavaa keskustanäkymää tavannut. Mielipidekirjoitus jatkuu kuvan jälkeen. Kaikkien Turenkiin johtavien pääväylien varresta löytyy lisää esimerkkejä. Syksyllä 2018 tieväyliä hallinnoivan Uudenmaan ELY-keskuksen alihankkijan alihankkija suoritti tienvarsipuuston hoitoa ”räjäytysmenetelmällä”. Jäljet ainakin ovat kuin räjäytysten aiheuttamia. Esimerkkikuvat on otettu Turengintien varrelta taajama-alueella 2019. Janakkalan ympäristöviskaalit ovat kertoneet, ettei tuolle voi tehdä mitään, koska ne ovat ELY:n puita. Olen täysin toista mieltä. Neuvottelemalla ELY-keskuksen edustajien kanssa toimenpiteistä olisi asia varmasti voitu hoitaa jo aiemmin kuntoon. Janakkalan kunnanvaltuuston päättämät elinvoima- ja kasvutavoitteet huomioiden vaatii kovaa uskoa ja vakaata näkemystä, että käynnistyvällä kunnan markkinointikampanjalla onnistuttaisiin herättämään kohderyhmien mielenkiintoa Janakkalaa kohtaan tällaisella ympäristötasolla. Voisi kuvitella, että ennen kampanjointia ja markkinointia pitäisi ainakin perusasiat laittaa kuntoon. Mistä tällainen toiminnan taso kertoo? Valitettavasti se kertoo pysähtyneisyydestä, työpaikkasokeudesta ja välinpitämättömyydestä. Tilannetta ei voi sen pitkäaikaisen keston vuoksi ”meriselityksillä” kuitata. Janakkalan kunnanvaltuutettujen, ympäristöpäällikön ja toimialan muiden viranhaltijoiden on astuttava nykyaikaan ja löydettävä asioille ratkaisut. On ryhdyttävä aktiivisesti hoitamaan ympäristöämme Janakkalan kunnan elinvoimatavoitteiden ja kuntalaisten viihtyvyyden edellyttämällä tavalla.