Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Vierelläsi on enkeli

”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet. Ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen” (Ps. 91:11-12) Lapsena muistan, kun kerhossa puhuttiin suojelusenkeleistä. Enkeleillä oli yllään valkoinen kaapu ja selässään kauniit siivet. Enkelit hohtivat ympärilleen kirkasta, Jumalan valoa, minne ne ikinä lensivätkin. Pienestä asti enkeli merkitsi minulle turvaa ja suojelua, että on aina joku vierellä huolehtimassa, että kaikki menee hyvin. Yhä tänäkin päivän yhdistän enkelin turvan tunteeseen. Enkelin voi ihminen konkreettisesti nähdä, mutta enkelit näkyvät elämässämme myös muilla tavoin. Enkelin läheisyys voi tuntua lämmittävänä tunteena, näkyä kirkkaana valona tai olla vain tunne, että jokin voima on turvanamme ja apunamme. Enkelit ovat täynnä puhdasta rakkautta ja niiden teot ovat puhtaasti hyviä. Enkelit eivät välitä, millaisia me olemme tai millaisia valintoja me teemme. Olemme kaikki yhtä arvokkaita ja täydellisiä, juuri sellaisina kuin olemme. Tekstin alussa ollut Raamatun kohta kertoo siitä, kuinka Jumala lähetti enkelit meidän luoksemme tehtävänään suojella meitä. ”Ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen”. Kivi kuvaa mitä tahansa haastetta, vaikeutta tai estettä meidän elämässämme. Jumalan enkelit tulivat meidän luoksemme jotta kenenkään ei tarvitsisi kohdata elämän joskus hyvinkin kivikkoista tietä yksin. He pitävät huolen, että pääsemme esteiden yli turvallisesti ja että selviämme kaikista haasteista, mitä elämä eteemme tuo. Nimittäin kuten enkelit, myös Jumala rakastaa ehdoitta. Meillä on aina turvapaikka ja meitä kuunnellaan aina. Missä ikinä kuljet, on matkallasi iloa tai surua, vaikka tie millä kävelet olisi pelkkää kivikkoa, et ikinä ole yksin. Vierelläsi on aina enkeli. Sanni Toivonen Työkokeilija Janakkalan seurakunta