Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Vaarin kärsimyksistä oli raskasta kirjoittaa - Liisa Puranen toimitti päiväkirjat kansalaissodan ajalta

Kellastuneen tilikirjan sarakkeet ovat reunasta reunaan täynnä kaunista kaunokirjoituskäsialaa. Ne ovat Liisa Purasen vaarin, Anton Ukkolan , tekemiä. Ukkola taisteli punaisten joukoissa kevättalvella 1918 ja joutui vankileireille toukokuussa, ensin Kouvolaan, sitten Riihimäelle. Vaarin muistiinpanojen läpikäynti oli hidasta. – Oli hyvin koskettavaa ja raskasta ajatella, kuinka äidin isä on omakätisesti kirjoittanut nämä asiat ja elänyt kaikki ne hirvittävät kärsimykset, Puranen kertoo. Vaarin muistiinpanot ovat olleet Purasella jo melkein 30 vuotta, siitä lähtien kun hänen äitinsä kuoli. Nyt kevään karanteeniaika tarjosi tilaisuuden saattaa päätökseen työ, jonka Puranen oli jo aiemmin aloittanut päiväkirjojen parissa. Täitä ja nälkää Keväällä 1918 Anton Ukkola säästyi Kouvolassa teloitukselta ja siirrettiin toukokuun lopussa Riihimäelle muodostettuun vankileiriin. Olot olivat huonot: ruoaksi oli silliä, leivänmurikka, lotinasoppaa tai ei mitään. Vankeja vaivasivat ahtaat olot, taudit, täit ja muut tuholaiset. Ukkolan merkintöjä leimaa jatkuva odottaminen. – Hän odotti, jos hänetkin armahdettaisiin, kuten osa vangeista. Tai vaari odotti pakettia tai rahaa kotoa ja pettyi hirveästi, kun sitä ei tullutkaan, Puranen kertoo. Päiväkirjat ovat saaneet Purasen ymmärtämään, millaista on todellinen nälkä. – Jos ruokaa olikin, se saattoi olla niin tikkuista puuroa, että vatsa meni aivan rikki, Puranen kertoo. Muistin varassa Purasta kiehtoi, miten vaari oli onnistunut kirjoittamaan päiväkirjat. – Uskon, että vaari teki joitakin muistiinpanoja leireillä, mutta kirjoitti myöhemmin laajemmat merkinnät uskomattoman hyvän muistinsa varassa, Puranen pohtii. Anton Ukkola armahdettiin vankileiriltä saman vuoden marraskuussa. Sen jälkeen hän ei enää kirjoittanut päiväkirjoja. – Kuten hän itse toteaa, ne olivat hänen elämänsä synkimmät ja raskaimmat kuukaudet. Ehkä kirjoittaminen toi jotain apua tilanteen kestämiseen, Puranen sanoo. Ukkola jatkoi kirjoittamista muilla tavoin: hän kokosi vankileirillä olleiden ja kuolleiden nimilistoja, laati historiikkeja ja kirjoitti tekstejä urheiluseuroista sekä työväenliikkeen järjestöistä. Metsäretket ja korttipelit Purasen vanhemmat ja isovanhemmat ovat olleet aktiivisia paikallisessa politiikassa. Silti kansalaissodan kokemukset eivät nousseet Purasen lapsuudessa esille. – Tiesin, että vaari oli ollut punavanki, mutta asiasta ei enempää puhuttu, kun olin lapsi. Vasta aikuisena olen keskustellut asiasta äitini kanssa, Puranen kertoo. Heidän perheensä ei ollut poikkeus: kansalaissota oli vuosikymmeniä vaiettu aihe suomalaisessa keskustelussa. Vasta Väinö Linnan Täällä Pohjan tähden alla -trilogia nosti 1950-luvun lopussa esiin sodan tapahtumat. Vaari kuoli, kun Puranen oli 13-vuotias. Purasen perhe asui vain kilometrin päässä isovanhemmista, joten välit olivat läheiset. – Muistan vaarista rauhallisen luonteen, kannustamisen urheiluun, yhteiset korttipelit ja metsäretket, Puranen kertoo.