Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Lastujärvelle avattu frisbeegolf-rata pääsee tulikokeeseen ensi lauantain kilpailuissa

Vastikään avattu Lastujärven rata on kisapäivänä suljettu harrastuskäytöltä. Kilpailu alkaa aamukymmeneltä, ja kilpailijoita saapuu Kanta-Hämeen alueelta. – Lauantaina kilpaillaan kaksi kierrosta. Kyseessä on siis koko päivän kestävä kilpailu, Janakkalan frisbeegolfseuran puheenjohtaja Tomi Salonen kertoo. Salosella ei ole näissä kilpailuissa lainkaan järjestelyvastuuta, vaan hän voi keskittyä itse kilpailemiseen. – Yhdistyksessä on tournament director eli kilpailun vetäjä, jonka harteilla tapahtuma vähän niin kuin on. Olen itse kilpailemassa, mutta tiedän omat suorituskykyni. En aio suorittaa hampaat irvessä, vaan aion nauttia kisafiiliksestä. Kisatunnelmasta päästäänkin nauttimaan komeissa puitteissa, sillä uusi rata vihittiin käyttöön eilen. Avajaisiin osallistui kymmenkunta seuran jäsentä ja hieman yli kymmenen muuta kutsuttua henkilöä. Avajaisia oli tarkoitus viettää jo keväällä, mutta korona muutti sitäkin suunnitelmaa. Harrastuskäytössä rata on ollut toukokuun puolesta välistä lähtien. – Avajaistilaisuus alkoi ykköstiillä puheenjohtajan puheella. Sen jälkeen kunnanjohtaja Reijo Siltala piti oman puheensa. Leikkasimme vihkimisnauhan ja kunnanjohtaja suoritti avausheiton. Sen jälkeen grillattiin makkaraa, nautittiin virvokkeita ja halukkaat saivat lajiopastusta, Salonen kertoo. Avajaispuheissa kävi ilmi, että frisbeegolf on suosittu laji Janakkalassa jo ihan tilastojen mukaan. – Tilaisuudessa käytiin läpi radan käyttöastetta. Kun rata avattiin toukokuun puolessa välissä, meillä ei ollut ensimmäisellä viikolla laskuria käytössä. Toisella viikolla oli, ja viikon aikana kävijöitä oli 1500. Kävijämääriä tilastoidaan ja määrä tarkastetaan kerran viikossa. Tämä 1500 kävijän raja on ylitetty useamman kerran. Se tuli itsellekin yllätyksenä. Kahden kuukauden aikana viikkokävijöiden määrä on pyörinyt tuhannen hengen molemmin puolin. Uudelle frisbeegolf-radalle on siis ollut tilausta. – Aika harvassa lajissa päästään samanlaisiin käyttöasteisiin, Salonen tuumii.