Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Lastujärven ympärille aloitteella toivottu pidempi luontopolku taitaa tyssätä maanomistajien vastustukseen? – Tekninen lautakunta käsittelee aloitetta tiistaina

Tekninen lautakunta päättää tiistaina omalta osaltaan Lastujärven ympärille toivotusta luontopolusta. Kesäkuussa jätetyssä kuntalaisaloitteessa ehdotettiin, että Kauriinmaa-Lastujärven alueelle rakennettaisiin Lastujärven ympärille kuntoilu- ja virkistysreitti kuntalaisille. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei reitti toteudu ainakaan ehdotetussa muodossa. Janakkalan kunta lähestyi alueen maanomistajia kirjeitse ja tiedusteli maanomistajien mielipiteitä siitä, voisiko tehdyllä ehdotuksella olla mahdollisuuksia edetä pidempään suunnitteluun kunkin oman kiinteistön kohdalla. Kirjeitä lähetettiin kaikkiaan 17 ja vastauksia saatiin määräaikaan mennessä 11. Vastauksista 10 oli kielteisiä suunnittelun jatkumiselle oman kiinteistön alueella. Niinpä näyttää siltä, ettei Lastujärven kiertävän luontopolun suunnitteluun ole edellytyksiä. Kunta on kuitenkin jatkamassa lyhyemmän luontopolun osalta asian selvittämistä. Lyhyempi luontopolku sijoittuisi kenties Lastujärven lounaisosaan. Asian edistäminen vaatii kuitenkin vielä lisäneuvotteluja alueen maanomistajien kanssa.