Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tenniksen harrastajamäärä on kovassa laskussa paikallisesti: ”Tarvitsemme tennistähden, jotta lajista innostuttaisiin uudelleen”

Tapio Salokannas tarttuu harjaan ja aloittaa Turengin tenniskentän rajojen lakaisun. Kenttä avattiin talviteloilta maanantaina ja se on saatava kesäkuntoon mahdollisimman pian. Tenniskenttä on Salokannakselle kuin toinen koti. Hän on ollut lajin paikallisessa toiminnassa mukana sen alkumetreiltä asti. Innostus lajia kohtaan syntyi jo parikymppisenä. Salokannas halusi alkaa harrastaa jotain ystävänsä kanssa, mutta lajiskaala oli hyvin suppea. –Jotenkin sitten päädyimme tennikseen, hän nauraa. Ensimmäiset lyönnit lyötiin Janakkalan kunnantalon parkkipaikalla vuonna 1976. Ei mennyt kauaakaan, kun ystävykset päättivät laittaa rattaat kunnolla liikkeelle. He perustivat Turengin tennisseuran, ja ottivat kuntaan yhteyttä mahdollisen tenniskentän rakentamisen tiimoilta. Tenniskentän paikaksi valikoitui Liinalammen läheisyydessä oleva alue, jossa kenttä edelleenkin on. Kenttä valmistui vuonna 1977 talkootyön ja pankkilainan voimin. Salokannaksen mukaan tennisseuran kultavuodet ajoittuivat 1980-luvun taitteeseen. – Toiminnassa oli mukana pari sataa jäsentä ja kysyntää riitti. Kenttä oli aina iltaisin ja viikonloppuisin varattuna. Vuosien varrella lajin harrastajamäärä on tippunut paikallisesti roimasti. Salokannas epäilee syyn olevan muissa harrastusmahdollisuuksissa. – Joka vuosi tulee uusia, ehkä vähän erikoisempiakin lajeja, joista ihmiset innostuvat. Pientä nousua harrastajamäärässä kuitenkin näkyi silloin, kun suomalainen tennistähti Jarkko Nieminen pärjäsi maailmalla. Turengin tenniskentän varaukset täyttyivät täysin uudella tavalla. –Tarvitsemme tennistähden, jotta lajista innostuttaisiin uudelleen, Salokannas nauraa. Tennis on antanut eläkkeellä olevan miehen elämään paljon, jonka takia hän kannustaa muistakin kokeilemaan lajia. – Olen saanut lajin kautta mahtavia ystäviä ja kokemuksia. Tietysti se on myös salaisuus hyvään kuntooni, hän hymyilee. Salokannaksen mukaan Turengin kenttä on tasainen ja kaikin puolin hyvässä kunnossa. Muun muassa viime kesänä kenttään kaivettiin urat ja rajat laitettiin kuntoon. –Tällä hetkellä kenttä on yksi kuntamme parhaimmista, Salokannas toteaa. Laji sopii kaikille vauvasta vaariin asti ja se on helppo aloittaa. Salokannas haluaa kuitenkin muistuttaa, että laji on tekninen, ja se vaatii paljon harjoittelua. – Kukaan ei ole seppä syntyessään. Tennis on todella mielenkiintoista, kun sen oppii ja peliin pääsee kunnolla sisälle, hän hymyilee.