Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Janakkalan Nälkäpäiväkeräystulos oli parempi kuin viime vuonna – Katso tästä, kuinka paljon rahaa taajamissa kerättiin

Suomen Punaisen Ristin (SPR) tämän syksyinen Nälkäpäiväkeräys järjestettiin 26.–28. syyskuuta. Kyseessä on Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, johon voi lahjoittaa rahaa vielä lokakuun loppuun saakka. Nälkäpäivänä kerätään varoja SPR:n katastrofirahastoon. Rahoilla autetaan konfliktien ja onnettomuuksien uhreja sekä Suomessa että muualla maailmalla. Suomessa katastrofirahastosta autetaan esimerkiksi tulipalon uhreja, viime vuonna yhteensä 345 henkeä. Janakkalassa keräystulos oli hieman parempi kuin viime vuonna. Turengissa kerättiin 4 300 euroa, johon paikallinen osasto lisää vielä 700 euroa. Tervakoskella kahden päivän keräystuotto oli liki 2 100 euroa. Yhteensä Janakkalasta tilitetään SPR:n katastrofirahastoon lähes 7 100 euroa. Tänä vuonna hyväntekeväisyyskeräys järjestetään 39. kerran. Suomen Punainen Risti kiittää kaikkia Nälkäpäivään antamastaan lahjoituksista ja ajasta. – Olemme tyytyväisiä, että saimme yläasteen ja lukion oppilailta apua, SPR:n Tervakosken osaston tiedottaja Marja-Liisa Koliseva kiittää. Tänä syksynä keräys käynnistyi Turengissa jo keskiviikkona 25. syyskuuta Juttutuvalla, jolloin keräystä vauhditti Panssariprikaatin varusmiestoimikunnan bändi. Torstaina oli vuorossa makkaran grillausta sekä Aino-patsaan pukeminen keräysliiveihin. Uutta tämän vuoden keräyksessä oli ämpäri-installaatio, jolla haluttiin tuoda huomiota puhtaan veden tärkeydelle.