Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Svengiä Vähikkälän väljämässä – Katso tunnelmia Vähikkälän Koko kylän juhlasta tästä jutusta

Illan juhlassa Hämeen Vuoden kylä 2019 sai lukuisia tervehdyksiä, joista tallenteessa on mukana osa. Esimerkiksi kunnan tervehdyksen toi kunnanvaltuuston puheenjohtajan Merja Taposen ja eduskunnan kylätoimiverkoston terveiset välitti perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne . Janakkalan Sanomien toimittaja Anni Nieminen haastatteli ennen juhlan alkua kyläaktiiveja Minna Mäenpäätä ja Suvi Pesosta sekä muutamia juhlassa esiintyneitä Vähikkälän koulun oppilaita. Pesonen kertoi haastattelussa muun muassa Vähikkälän koulun keskiviikkoisissa avoimissa ovissa kuulemiaan koulumuistoja. Katso tallenne tästä ja hyppää mukaan tunnelmaan!