Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kirjasto suljettiin, mutta työt jatkuivat normaalisti – Selvitimme, miten päivät sujuvat suljettujen ovien takana

Janakkalan pääkirjaston aulassa on hiljainen tunnelma, vaikka siellä täällä vilisee työntekijöitä. Kaikki ovat keskittyneet omaan työsarkaansa. Osa hyllyttää kirjoja ja osa korjaa niitä. Takahuoneessa kirjastotoimenjohtaja keskittyy hallinnollisiin tehtäviin. Pääkirjasto ei todellakaan jäänyt neuvottomaksi koronaepidemian edessä, vaikka sen ovet laitettiin säppiin jo muutama viikko sitten. Kirjastovirkailija Ulla Kapasen mukaan rutiinitöiden ympäriltä löytyy monenlaista työtä tehtäväksi. Kapanen kaivaa taskustaan koronalistan, johon hän on merkinnyt ylös erilaisia työtehtäviä. – Hyllytystä, aakkostusta, poistokirjojen listaamista, uusien kirjojen tilaamista, tilojen siistimistä ja syksyn tapahtumien suunnittelu, Kapanen listaa muutamia esimerkkejä. Vaikka kirjasto on nyt kiinni, työpäivät starttaavat normaalisti. Niiden kulku on vain erilainen. Ensin tarkistetaan sähköpostiin tulleet viestit ja tiedotteet. Sen jälkeen jokainen työntekijä jatkaa oman vastuualueensa tehtävien parissa. – Olen ollut täällä kymmenen vuotta töissä, joten rästihommia on ehtinyt kerääntyä, Kapanen hymähtää. Muutokset kirjaston palveluissa Kirjaston ollessa suljettuna, sen palveluihin on jouduttu tekemään myös poikkeavia muutoksia. Muun muassa palautuslaatikot suljettiin, jonka takia lainoja ei tällä hetkellä voi palauttaa. – Lainojen eräpäivät ovat siirretty automaattisesti myöhemmäksi. Myöhästymismaksuja ei kerry siltä ajalta, kun kirjasto on suljettuna, Kapanen muistuttaa. Jo valmiiksi lainassa olevia kirjoja voi uusia Vanamo-verkkokirjastossa tai ottamalla kirjastoon yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Palveluiden muuttaessa muotoaan, kirjaston henkilökunta on keskittynyt myös niiden uudistamiseen. Kirjasto otti käyttöönsä eMagz-palvelun, jonka avulla palvelussa olevia aikakauslehtiä voi lukea digilehtinä kotoa käsin. Lisäksi sosiaalisen median sisällöntuotantoon on keskitytty entistä enemmän. – Olemme siirtyneet virallisesti digiaikaan, kirjastovirkailija nauraa. Positiivisia vaikutuksia Kapanen on kokenut ristiriitaisia tunteita koronatilanteen tiimoilta. Kirjasto on yrittänyt parhaansa mukaan tarjota asiakkailleen lukemista myös koronatilanteen keskellä esimerkiksi kirjaston ulkopuolelle vietävien poistokirjakärryjen muodossa. Kärryt piti kuitenkin poistaa kirjaston edestä aluehallintoviraston koronaohjeistuksen takia – Tuntuu, että viimeiset viikot ovat olleet yhtä aprillipilaa. Jotenkin vaikea käsittää tätä kaikkea, hän kertoo. – Olisi ihanaa, että kaikilla olisi nyt kotona jotakin luettavaa. Ymmärrän kuitenkin tilanteen vakavuuden, hän jatkaa. Joitain positiivisiakin vaikutteita poikkeustilanteessa on ollut. –Olemme saaneet paneutua rauhassa niihin työtehtäviin, jotka jäävät enemmän taka-alalle asiakaspalvelun rinnalla.