Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kalevan kisat: Iikka Alingue sijoittui kolmiloikassa kuudenneksi – ”Tänään ei ollut minun päiväni”

Janakkalan Janan Iikka Alingue sijoittui kuudenneksi Kalevan kisojen kolmiloikan finaalissa lauantai-iltana. Alinguen paras hyppy kantoi 15,60 metriä. Alingue kommentoi kisan jälkeen, että kisasta meinasi tulla farssi. – Alkuun ei kulkenut oikein yhtään mihinkään. Sitten kolmannella kierroksella sain jotain aikaiseksi. Tulos 15,60 antoi hyvän fiiliksen, että saa olla kisassa mukana loppuun asti. Mutta en saanut tänään otettua parasta ulos, ei ollut minun päiväni, Alingue kommentoi. Voiton vei Simo Lipsanen tuloksella 16,30, toinen oli Tuomas Kaukolahti (16,12). Pronssimitali lähti Topias Koukkulan matkaan tuloksella 15,88. Alingue sanoo, että pronssi olisi ollut tästä kisasta kyllä saatavilla. – Tulostasohan oli tässä kisassa kova. Omalla tuloksellani olisi muutamien aiempien vuosien finaaleissa oltu pronssilla. Mutta hyvä, että tulostaso oli tänään korkea. Ensi viikonloppuna Alingue kisaa nuorten SM-kisoissa Kemissä kolmiloikassa ja pituushypyssä. Seurasimme Kalevan kisojen kolmiloikan finaalia tässä jutussa kierros kierrokselta. Lopputulokset: 1) Simo Lipsanen 16,30 2) Tuomas Kaukolahti 16,12 (kauden paras) 3) Topias Koukkula 15,88 (kauden paras) 4) Veikko Nugraha 15,86 (oma ennätys) 5) Arttu Tyystjärvi 15,62 (kauden paras) 6) Iikka Alingue 15,60 7) Aaro Davidila 15,56 (oma ennätys) 8) Antti Tiekso 15,25 9) Daniel Ofosu 15,05 10) Aapo Karvinen 14,99 6. kierros Topias Koukkula 15,88 Veikko Nugraha 15,69 Iikka Alingue 15,58 Arttu Tyystjärvi 15,56 Aaro Davidila 15,56 Antti Tiekso 15,25 Simo Lipsanen 13,80 Tuomas Kaukolahti X Päätöskierrokselle lähdetään tässä tilanteessa: 1) Lipsanen, 2) Kaukolahti, 3) Nugraha, 4) Koukkula, 5) Tyystjärvi, 6) Alingue, 7) Davidila, 8) Tiekso 5. Kierros Veikko Nugraha 15,86 Arttu Tyystjärvi 15,62 Iikka Alingue 15,59 Topias Koukkula 15,52 Aaro Davidila 15,43 Antti Tiekso X Tuomas Kaukolahti X Simo Lipsanen X Kokonaistilanne neljän kierroksen jälkeen: 1) Lipsanen, 2) Kaukolahti, 3) Nugraha, 4) Koukkula, 5) Alingue, 6) Davidila, 7) Tyystjärvi, 8) Tiekso 4. kierros Tuomas Kaukolahti 16,12 Veikko Nugraha 15,78 Topias Koukkula 15,73 Iikka Alingue 15,42 Aaro Davidila 15,41 Antti Tiekso X Arttu Tyystjärvi X Simo Lipsanen X Kokonaistilanne kolmen kierroksen jälkeen: 1) Lipsanen, 2) Kaukolahti, 3) Nugraha, 4) Koukkula, 5) Alingue, 6) Davidila, 7) Tyystjärvi, 8) Tiekso, 9) Ofosu, 10) Karvinen 3. kierros Tuomas Kaukolahti 15,99 Veikko Nugraha 15,84 Topias Koukkula 15,79 Iikka Alingue 15,60 Aaro Davidila 15,43 Antti Tiekso 15,17 Daniel Ofosu 15,05 Aapo Karvinen 14,88 Simo Lipsanen X Arttu Tyystjärvi X Tilanne kahden kierroksen jälkeen: 1) Lipsanen, 2) Kaukolahti, 3) Nugraha, 4) Davidila, 5) Tyysjärvi, 6) Alingue, 7) Karvinen, 8) Tiekso, 9) Ofosu, 10) Koukkula. 2. kierros Simo Lipsanen 16,30 Tuomas Kaukolahti 16,01 Veikko Nugraha 15,74 Aaro Davidila 15,35 Aapo Karvinen 14,99 Antti Tiekso 14,81 Iikka Alingue 14,80 Daniel Ofosu 14,74 Topias Koukkula X Arttu Tyystjärvi X 1. kierros Simo Lipsanen 16,19 Tuomas Kaukolahti 15,85 Aaro Davidila 15,51 Arttu Tyystjärvi 15,29 Iikka Alingue 15,14 Veikko Nugraha 15,11 Aapo Karvinen 14,90 Antti Tiekso 14,68 Daniel Ofosu X Topias Koukkula X