Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

65-vuotias Mirja Schmidt etsii kämppistä taloonsa Leppäkosken Kelhässä: ”Liian moni ikäihminen asuu yksin”

Liian moni asuu yksin, varsinkin ikäihmisistä. Mutta tarvitseeko sen olla niin? – Sitä olemme paljon ystävien kanssa miettineet. Että miten voisi asua toisin, pohtii leppäkoskelainen Mirja Schmidt , 65. Hänen talossaan Leppäkosken Kelhässä on kesäisin ihmisiä välillä ruuhkaksi asti. Pihapiirissä asuu väliaikaisesti Schmidtin veli ja lapset ja lapsenlapset käyvät toisinaan. Lappilainen Johanna viipyy silloin tällöin viikon tai pari. Hänet Schmidt löysi Halutaan maalle -Facebook-ryhmästä, kun tarvitsi kissalleen hoitajaa reissun ajaksi. Sen jälkeen Johanna on poikennut myös muuten vain. Silti Schmidt etsii taas kämppistä. Hän on huudellut jo muutaman kerran Kommuunit koolle -ryhmässä, mutta tuloksetta. Talon yläkerrassa on huone tyhjillään. Asukas voisi maksaa korvausta sähköstä, mutta vuokra ei ole pääasia. Schmidt kaipaa sitä, että talossa näkyisi toisen ihmisen läsnäolo. – Kun tulen aamulla alakertaan ja liedessä on tuli ja hellalla kiehuu puuro. Se tuntuu kivalta, Schmidt sanoo. Koko ajan ei tarvitsisi myöskään pitää seuraa. Johannan kanssa on sujunut hyvin. Molemmat puuhailevat talossa ja puutarhassa omiaan. Joskus katsotaan yhdessä televisiota. Talo risteyskohdassa Schmidtin isovanhemmat olivat Karjalan evakoita. Rintamamiestyyppinen hirsitalo on heidän rakentamansa ja myös Schmidtin oma lapsuudenkoti. Lapsena Schmidt heräsi aamulla siihen, kun naapurin isäntä toivotteli huomenet ja tutki heidän ilmapuntaristaan päivän säätä. Vieraita ramppasi muutenkin kylältä tämän tästä. – Talo sijaitsi risteyskohdassa. Tienhaarassa pysähtyivät maitoauto, kauppa-auto, linja-auto ja myöhemmin kirjastoauto, Schmidt sanoo. – Meidän talo oli se, jonka luona aina odotettiin jotain tulevaksi. Sukulaisia kävi Amerikasta asti ja aina muisteltiin Karjalaa. – Ja lehmiä! Istuin pöydän ääressä ja kuuntelin, kun sukulaiset muistelivat, että milloin se Kaurikki taloon tulikaan, Schmidt nauraa. Lapsuus jätti jäljen. Schmidt tuntee luontevaksi ajatuksen jakaa arkea muidenkin kuin omaan perhepiiriin kuuluvien ihmisten kanssa. Nuorena Saksaan Nuorena Schmidt muutti Saksaan ja perusti siellä perheen. Saksassa hän huomasi, ettei suomalainen tapa asua ydinperheen kesken omistusasunnossa olekaan kaikkialla se tavallisin elämänkulku. – Siellä oli normaalia asua yhteisöllisesti kommuuneissa. Paras ystävänikin asui ja vietin paljon aikaa hänen luonaan, Schmidt muistelee. Vuonna 1982 Schmidt muutti lastensa kanssa takaisin Suomeen. – Tuntui luonnolliselta palata kotiin Leppäkoskelle, Schmidt sanoo. Vuosien kuluessa pihapiiri hiljentyi ja talo alkoi tuntua riippakiveltä. Schmidt tahtoi matkustella ja olla avoin erilaisille asumismahdollisuuksille. Pitkään hän oli kiinnostunut Helsingin Jätkäsaareen suunnitellusta yhteisörakentamisprojektista. – Kuulosti kivalta, että asuisi talvet Helsingissä ja kesät täällä, Schmidt sanoo. Lopulta hän kuitenkin jäi, eikä talo enää tunnu taakalta. Vieraita riittää Pihapiiriin kuuluu liuta rakennuksia. On piharakennus, jonka Schmidtin veli on kunnostanut työhuoneeksi. Lisäksi löytyy saunarakennus, vanha navetta, sortumassa oleva lato, venekatos Schmidtin itse rakentamalle soutuveneelle ja vierasmaja. Yöpyjiä on vuosien mittaan ollut liuta erilaisia. Talossa on asunut talonhoitajia aina silloin, kun isäntäväki on ollut matkoilla. Schmidtin lapset kavereineen ovat viettäneet talossa aikaa. Schmidtillä on myös vieraskirja bändeistä, jotka ovat yöpyneet hänen talossaan. Hänen poikansa Kristian Schmidt on toinen Hämeenlinnan Suistoklubin perustajista. – Kun bändit tulivat esiintymään klubille, piti joskus löytää hotellille vaihtoehto. Tänne ne sitten majoitettiin, Schmidt nauraa. Avoin uudelle Kämppäkaverin suhteen Schmidtillä ei ole tiukkoja vaatimuksia. Naisen kanssa tuntuisi luontevammalta asua kuin miehen. Asukkaan pitäisi osata olla luontevasti toisten nurkissa, kuten Johanna on osannut. – En tiedä osaisinko itse asua jonkun toisen talossa yhtä hyvin, Schmidt pohtii. Yksi kriteeri voisi olla avoimuus asioille. Schmidt tekee asioita, joista tuntuvat mielekkäiltä riippumatta siitä, miltä ne muiden silmissä näyttävät. Kevättalvella hän oli interrail-matkalla Italiassa ja kesällä pyöräili ystävänsä kanssa Turusta Janakkalaan. – Somerolla yövyimme teltassa eräässä puistossa. Sielläkin nukkui oikein hyvin, Schmidt kertoo.