Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kanta-Hämeessä päätetään tänään, rajataanko kokoontumiset 20– 30 henkilöön: ”Kaksi jalkapallojoukkuetta ei voisi pelata keskenään”

Kanta-Hämeen maakunnan pandemiaryhmä päättää tänään iltapäivällä, otetaanko maakunnassa käyttöön uusi kokoontumissuositus. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä kertoo, että harkinnassa on yksityisten kokoontumisten rajaaminen 20– 30 henkilöön. Suositus koskisi esimerkiksi perhejuhlia ja harrastuksia. – Käytännössä 2 jalkapallojoukkuetta ei voisi pelata keskenään. Vaikutus harrastustoimintaan on meillä erityisesti pohdinnan alla, Järvelä kertoo. Suositus koskisi sisätiloissa tapahtuvia kokoontumisia. – Meillä on ollut jopa 70 henkilöä koskeneiden altistumisketjujen selvittelyjä. Tällä suosituksella haluttaisiin ennaltaehkäistä ketjujen laajuutta, Järvelä sanoo. Sairaanhoitopiiri ei voi antaa määräyksiä, vaan ainoastaan suosituksia. – Aluehallintovirasto asettaa mahdolliset viralliset velvoittavat rajoitukset, Järvelä sanoo. Maakunnassa on viikon aikana todettu 37 uutta koronavirustartuntaa ja ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on 25 tapausta 100 000 asukasta kohden. Maakunnassa on karanteenissa arviolta 300– 400 henkilöä.