Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tervakosken keskusta täyttyi iloisista juhlijoista - Katso kuvakooste tapahtumasta

Tervakosken kylällä oli menoa ja meininkiä tiistai-iltapäivänä, kun suuri joukko kuntalaisia saapui viettämään keskustan sydämenä pidetyn liikekeskuksen 30-vuotis juhlapäivää. Juhlahulinoiden avauspuheen piti Janakkalan Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Suutari . Puheessaan Suutari iloitsi sitä, kuinka paljon liikekeskus on antanut elinvoimaa pienelle hämäläiselle kylälle. – Liikekeskuksesta on kasvanut vuosien aikana merkittävä palvelun ja kaupan keskittymä. Erityiskiitos siitä kuuluu teille, tervakoskelaiset. Kiitos, että olette ottaneet tämän paikan omaksenne, Suutari kertoi juhlapuheessaan. Yksi paikan päälle saapuneista juhlijoista oli tervakoskelainen Liisa Koivuoja , joka muutti paikkakunnalle noin kymmenen vuotta sitten. Koivuojan mukaan vastaavanlaisia toritapahtumia voisi järjestää useamminkin. – Kylän keskusta on ainoa paikka, jossa täällä on elämää ja ihmisiä. Tämän tyylisissä tapahtumissa tapaa paljon tuttuja. Kohtaamiset eri ihmisten kanssa pitävät varsinkin meidät eläkeläiset virkeinä, Koivuoja hymyilee. Kohtaamisten ja kuulumisten vaihtamisten lisäksi tapahtumassa muisteltiin sitä, miten liikekeskus on muuttunut vuosien aikana. Lavan edessä kuultiin eri ikäisten paikkakuntalaisten muistoja paikasta. Yksi lavan edessä puhujista oli Tuomo Marjanen , joka toimi Tervakosken konttorin pankinjohtajana silloin, kun liikekeskusta alettiin rakentamaan. – 80-luvulla liike-elämä lähti kehittymään kovaa vauhtia koko Suomessa, ja totta kai myös meidän kylämme haluttiin saada muutokseen mukaan. On ollut hienoa olla mukana muutoksessa ja nähdä sen koko kehittyvä elinkaari tähän päivään asti, Marjanen muisteli. Tapahtumassa oli myös erilaisia aktiviteetteja lapsille kasvomaalauksesta poniratsastukseen asti. Lisäksi paikalliset yrittäjät ja muut toimijat esittelivät toimintaansa. Alla kuvakooste tapahtumasta.