Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Elämä on nyt

Sanotaan, että elämää tulisi elää tässä ja nyt, tottahan tuo lause on. Valitettavan monella ajatus kulkee toisin: Sitten kun pääsen eläkkeelle tai viiden vuoden kuluttua. On haaveita, unelmia tulevasta tai ihan nykypäivästä, ja sitten tyydytään ehkä kovinkin epämiellyttävään elämään ja pahimmassa tapauksessa katkeroidutaan, minkä johdosta kenelläkään ei ole sitten hyvä olla. Itseäni ovat parin viimeisen vuoden aikana muutamat tuttujen ja joidenkin julkisuudesta tunnettujen henkilöiden äkkikuolemat pysäyttäneet. Elämä on, mutta sitten seuraavassa hetkessä ei olekaan. Miksi? Entä jos itselle käy samoin, sitten kun -aikaa koskaan tulekaan. No, toki se ei ole enää siinä vaiheessa ihmiselle itselleen kovin ajankohtainen kysymys. Mutta olisiko ihan oikeasti aika alkaa ajattelemaan, että ”Elämä todellakin on nyt” ja toimia sen mukaan, jos on ajatellut toimia vasta sitten kun… Kukaan kun ei oikeasti tiedä milloin on lähdön aika täältä maailmasta. Jumala, Taivaan Isämme on antanut meille elämän, jonka voimme ajatella olevan lahja. Toki elämä ei ole pelkkää iloa ja onnea ja helppoutta, viisaat väittävät, että ne antavat elämään erilaista katsantotapaa ja näin osaamme oikeasti iloita niin sanotuista hyvistä hetkistä. Siinä onkin meille ihmisille haastetta, että osaisimme elää nyt, tässä hetkessä. Tähänkin asiaan voimme pyytää Jumalalta apua, että osaisimme elää oikealla asenteella ja iloita ja käyttää lahjaa, elämäämme oikein. Se täytyy muistaa, että täydellisiähän emme pysty olemaan, koska silloin Jumalan suurin lahja ihmisille, Jeesuksen sovitustyö, olisi tarpeeton. Hyvää elämää syksyn pimeyden keskelle! Sirpa Heikka Lapsityönohjaaja Janakkalan seurakunta