Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Hartaus: Enkeleiden kanssa

Tiistaina viettivät nimipäiväänsä kaikki Mikot, Mikat, Mikaelit, Miikat, Miskat ja Mikaelat. Jo kristikunnan varhaisista vuosisadoista kyseinen päivä, 29.9.,on omistettu arkkienkeli Mikaelille, miekka kädessä esiintyvälle ylienkelille. Kuten tiedämme enkelit ovat Jumalan taivaallista sotajoukkoa, henkiolentoja, joiden tehtävä on suojella, opastaa ja toimia Jumalan sanansaattajina. Raamatussa enkelit ilmestyvätkin usein erilaisissa käännekohdissa kuten silloin kun enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymästä tai enkelien ja paimenten kohtaaminen Jeesuksen syntymän jälkeen. Mikkelinpäivä, jota ensi sunnuntaina kirkoissa ympäri Suomea vietetään, on siis enkeliensunnuntai. Aiemmin määritelmä oli kuitenkin enkelien ja lasten sunnuntai. Voisi oikeastaan ihmetellä miksi lapset on poistettu kokonaan päivän aihepiirin esittelystä, kun Mikkelinpäivän evankeliumi (Matt. 18:1-5) kuitenkin asettaa lapsen uskon meille kaikille esimerkiksi. Tuossa katkelmassa opetuslapset kysyvät Jeesukselta kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Vastauksessaan Jeesus kehottaa nöyrtymään lapsen kaltaiseksi, jotta pääsisimme taivasten valtakuntaan. Vaikkapa esittämään kaikkina ne kysymykset, joita aikuiset eivät uskalla kysyä. Kuinka helpottavaa joskus onkaan, kun joku uskaltaa kysyä juuri sen ”tyhmän” kysymyksen, jota itse mietin. Lapset kun uskaltavat joskus sanoa ääneen sen mikä meille aikuisille on vaikeaa. Evankeliumi tuo esiin sen, että lapsi on Jumalan silmäterä ja taivasten valtakunnan suurin ja arvokkain kansalainen. Jeesus sanoo: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni”, ja voisi jatkaa, ”ja tulkaa itsekin.” Lapsenusko, yksinkertainen uskoja luottamus saattavat tuntua liian lapsellisilta ajatuksilta, mutta samaan aikaan ne antavat myös suurimman ilon; ihmettelyn ja heittäytymisen ilon. Siihen ei tarvita paremmin tietämistä tai parempana olemista. ”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen. ”(Vk 513:4).