Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

JanPalle kaksi mitalia HJS:n juhlaturnauksesta

Kaikkinensa yli 1400 pelaajaa 106:sta eri joukkueesta pelasi sateisella Pullerin kentällä viikonloppuna Hämeenlinnan Jalkapalloseuran järjestämässä LähiTapiola Cupissa. Janakkalan Pallo osallistui HJS:n 20-vuotisjuhlaturnaukseen kolmen joukkueen voimin ja saaliina oli kaksi pronssimitalia, kun sekä 2008 että 2009 syntyneiden poikien joukkueet päättivät turnauksen hienosti harrastesarjojen kolmanteen sijaan Harrastejoukkueiden lisäksi JanPaa edusti myös toinen 2008 syntyneiden poikien joukkue, joka mitteli ikäluokkansa kilpasarjassa. Lauantain kolmesta alkulohko-ottelusta kertyi kolme pistettä yhden voiton ja kahden tappion myötä, joka tiesi sunnuntain osalle sijoitusotteluita sijoista 5-8. Sunnuntain avausottelussa JanPa kaatoi PJK:n 4-1, mutta toisessa ottelussa Loiske oli parempi luvuin 4-2 ja näin kilpajoukkueen sijoitus oli 6/8. JanPa 08/Siniset -joukkueesta turnauksen tsempparina palkittiin Nooa Kuparinen . 2008 syntyneiden harrastesarjaan otti osaa niin ikään kahdeksan joukkuetta. Lauantain tiukoista otteluista kertyi kahden voiton myötä kuusi pistettä, joka riitti B-lohkon kakkossijaan ja tarkoitti sunnuntaille mitalipelejä. Välierä JoKia vastaan oli tiukka ja ottelu eteni pitkään JanPan johtoasemassa, mutta A-lohkon voittajat kirivät aivan ottelun loppuhetkillä 1-1:een ja olivat rangaistuspotkukilpailussa etevämpiä maalein 2-0, joten JanPalla oli edessään pronssiottelu. Vastaan asettui RaKe ja tämäkin ottelu venyi aina dramaattisen rangaistuspotkukilpailuun asti varsinaisen peliajan ollessa 2-2. Rankkarikisassa sekä JanPa että RaKe onnistuivat kumpikin neljässä ensimmäisessä yrityksessä. JanPan viides yritys kilpistyi kuitenkin RaKen maalivahtiin, mutta sama toistui myös RaKen viidennessä rankkarissa. JanPa oli rankkarikisassa aloittava joukkue, joten kuudennen kierroksen torjunta sysäsi ottelupallon jälleen RaKelle, mutta JanPan maalissa pelannut Davi Shady torjui jälleen. Seitsemäntenä laukojana pallon taakse asettui itse maalivahti ja tällä kertaa pallo meni maaliin asti ja lopulliseksi sankariksi Davi nosti itsensä torjumalla kolmannen laukauksen putkeen ja näin JanPan mitalijuhlat olivat valmiit alkamaan. Pronssimitalit kaulaansa saivat Niko Pikka , Joona Pikka , Aatu Sairio , Eetu Sairio , Vilho Mäkelä , Otto Träff , Antto Mäyrä , Nino Kallioinen , Heikki Kekki , Devis Munezero ja Davi Shady. JanPa 08/Valkoiset -joukkueesta turnauksen tsempparina palkittiin Vilho Mäkelä . 2009 syntyneiden harrastesarjassa oli 12 osallistujaa, joten lauantain alkulohkon ottelut pelattiin kolmessa lohkossa. Näiden voittajat kohtasivat sunnuntaina toisensa mitalipeleissä, joten lauantain otteluissa oli normaalia isompi panos. JanPan turnaus alkoi tiukalla tasapelillä, jota seurasi kaksi voittoa hienoilla peliesityksillä ja näin irtosi lohkovoitto, joka tiesi sunnuntaille mitalipelejä. Sunnuntaina vastukset olivat juuri niin kovia mitä ennakkoon osattiin odottaa ja JanPa ei voittoja kovasta yrityksestä huolimatta saalistanut ja hieno turnaus palkittiin pronssisilla mitaleilla. 2009 syntyneiden joukkue ei aiemmin ole turnauksiin osallistunut, joten joukkueen ensimmäinen turnaus sai heti hienon palkinnon ja nuorten futaajien hymyt herkiksi. Mitalit pokkasivat Vilho Pirttilä , Juha Eerola , Viljami Kallio , Papu Vähäjylkkä , Antti Saari , Juhana Ventola , Miki Tuikka , Veeti Kallio , Viljam Pöysti , Miro Mäkitammi , Niilo Pelho , Veeti Pienimäki ja Samu Sipponen . JanPa 09 -joukkueesta turnauksena tsempparina palkittiin joka ottelussa kaikkensa antanut Miro Mäkitammi.