Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Jumalanpalvelukseen pääsee vielä normaalisti

Janakkalan seurakunta ilmoitti jatkavansa seurakunnan toimintaa tavalliseen tapaan. Seurakunnan tiedottaja Maria Penttinen kertoo, että terveysviranomaisten mukaan kokoontumisia ei ole tarpeen laittaa tauolle. – Seuraamme myös muita seurakuntia. Missään ei toimintaa ole vielä rajoitettu, Penttinen kertoo. Massatapahtumat arvioidaan erikseen Viimeksi sunnuntaina Pyhän Laurin kirkko oli ääriään myöten täynnä, kun Janakkalan musiikkipäivät järjesti tilassa Waltteri Torikan konsertin. – Mikäli tiedossa olisi seurakunnan oma massatapahtuma, arvioisimme sen suhteen tilannetta erikseen, Penttinen sanoo. Tilanteen muutoksista seurakunta ilmoittaa kotisivuillaan ja Facebookissa.