Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kolumni: Janakkalan uusi nousu

Kuntavaalien lähestyessä hätäisimmät valtuutetut ovat aloittaneet jo vaalityön. On alettu puhua Janakkalan uudesta noususta. Tämä herättää lukuisia kysymyksiä. Milloin oli edellinen nousu? Ketkä siitä vastasivat? Eikö nykyinen valtuusto ymmärtänyt toteuttaa nousua aikaisemmin? Kuinka nykyiset valtuutetut pystyisivät uuteen nousuun, kun kuluneella kaudella on aikaan saatu pelkkää alamäkeä? Onko edelleenkään todellista ymmärrystä siitä, että ilman tekoja uutta nousua ei tule? Verojen ja maksujen korotukset eivät edusta uutta nousua, ne lämmittävät kuntataloutta ainoastaan ohi kiitävän hetken, minkä jälkeen entinen meno ja vaikeudet jatkuvat. Uuden nousun lähtökohtina on oltava tavoite verojen ja maksujen alentamiseen ilman palvelujen heikennyksiä. Tämä on mahdollista uusilla toimintatavoilla ja rakenteellisilla uudistuksilla. Ilman rakenteellisia uudistuksia ja uusia toimintatapoja on hyödytöntä puhua uudesta noususta. Janakkalassa edellinen nousukausi oli 1980-luvulla. Myönteisen kehityksen edistäjinä olivat vahva kunnanjohtaja ja kunnanvaltuutettujen laaja yhteisymmärrys kehittämistoimien tarpeellisuudesta. Seuraava vuosikymmen meni pankkikriisin merkeissä. 2000-luvun molemmat vuosikymmenet on kulutettu pysähtyneisyyden nuotiotulilla istuen. Uudistuksiin ryhtymistä kunnanvaltuutetut pelkäävät, koska se lisää harvoin suosiota, pikemminkin päinvastoin. Nyt on kuitenkin pakko. Vielä yksi menetetty vuosikymmen lisää ja voimme unohtaa itsenäisen kunnan velvoitteet; Tervakoski Riihimäen ja Turenki Hämeenlinnan yhteyteen. Ehkä kuitenkin kannattaa vielä hetken yrittää itsenäisenä kuntana. Helppoa se ei tule olemaan, koska kaikkien tulevien kunnanvaltuutettujen on omaksuttava uusi hallintokulttuuri, johon kopioitavaa mallia ei ole olemassa. Viranhaltijoille uusi nousu tarkoittaa uusia toimintatapoja, palvelujen jatkuvaa kehittämistä, joskus viran lopettamista ja parhaimmillaan kuntalaisten kiitosta hyvistä oivalluksista. Hyvällä alulla ollaan, kun lava-auton kyljessä on teksti: ”Janakkalan kunta, Tekniset palvelut”. Kokonaisuudessaan Janakkalan kunnan palvelut on pystyttävä tuottamaan tehokkaasti nykyistä vähäisemmällä väellä palvelujen tasosta tinkimättä. Ennen vaaleja jokaisen ehdokkaan on pystyttävä kertomaan, kuinka tämä tehdään. Jos asiaa ei kykene selkeästi esittämään, on turhaa lähteä Janakkalan kunnanvaltuustoon aikaa kuluttamaan.