Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Ikuista hetket talteen – Tuttu kesäkuvakilpailu tulee taas, hieman eri muodossa

Janakkalan Sanomat järjestää tänäkin vuonna kesäkuvakilpailun. Kisa on tarkoitettu kaikille lehden tilaajille ja lukijoille. Tänä vuonna osallistumisaika on 6. kesäkuuta - 21. heinäkuuta. Aihe on vapaa, mutta kesän tulisi jollain tavalla ilmentyä kuvista. Kilpailuun kelpuutetaan vain kesän 2020 aikana otettuja kuvia. Kilpailuun lähetetyn kuvan yhteyteen tulee liittää lyhyt selostus kuvaustilanteesta sekä aika paikka. Myös kuvaajan osoitetiedot tulee lähettää mahdollista palkitsemista varten. Kuvat tulee toimittaa jpg-muodossa. Suosittelemme kuvien ottamista mahdollisimman suurella kuvakoolla. Kuvan lähettäjä ja kilpailuun osallistuva luovuttaa järjestäjälle vapaan käyttöoikeuden kuvaan. Kilpailuun lähetettyjä kuvia julkaistaan kesän aikana Janakkalan Sanomien verkossa ja printissä. Kuvien julkaisemisesta ei makseta erillistä palkkiota. Kilpailuajan päätyttyä toimituksen raati valitsee kuvasadosta 10 kuvaa, joista lukijat pääsevät sitten äänestämään Janakkalan Sanomien verkkosivulla mieleistään. Kolmen eniten ääniä saaneiden kuvien kuvaajat palkitaan yllätyspalkinnoilla. Kesäkuvat tulee lähettää osoitteeseen toimitus.janakkalansanomat@sanoma.fi ja viestin otsikoksi tulee laittaa ”Kesäkuvakisa 2020”.