Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Mielipide: Janakkala vapaaksi rasismista!

Myös kuntapolitiikan tasolla on mahdollista vähentää rasismia ja syrjintää. Ensinnäkin on kunnanhallinnon kaikilta osin oltava vapaa rasismista, muun muassa lautakunnista ja valtuustosta on poistettava kaikenlainen rasistinen kielenkäyttö tai rasistiset päätökset. Jos tätä ilmenee, on siitä seurattava sanktio. Kunnan on tuettava vahvemmin sellaisia kansalaisjärjestöjä, jotka toiminnassaan sitoutuvat vastustamaan rasismia. On myös autettava sellaisten järjestöjen perustamista tai uudelleen käynnistämistä, joissa ydintehtävänä on rasismin vastustaminen. Lisäksi kulttuuripalvelut voi, kunhan koronarajoituksia poistetaan lisää, järjestää rasisminvastaisia musiikkikeikkoja tai myöntää tuotantotukea sellaisten järjestämiseen. Myös kunnan alihankkijayritykset tulee valita rasismista vapaista tahoista, vaikka omana työnä tehtävän työn on oltavakin päätavoite. Rasismi kumpuaa ihmisten eriarvoisuudesta, jota voidaan poistaa laittamalla kuntapalvelut kuntoon ja parantamalla työllisyyttä. Esimerkiksi terveyskeskusmaksu voitaisiin poistaa Janakkalasta, lisätä julkisia terveyspalveluita ja taloudellisten leikkausten sijaan lisätä matalan kynnyksen päihdepalveluita hajauttaen koko kuntaan. Työllisyys paranee samalla, kun julkisia palveluja lisätään ja esimerkiksi kuuden tunnin työpäivän kokeiluilla kunnassamme, tässä osatekijöitä rasismin vähentämiseksi. Kirjoittaja on varavaltuutettu (sit/vas.) Mitä mieltä?