Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Investointeja pitää tarkastella uudelleen

Janakkalan kunnan viime vuoden tilinpäätös oli yli 4,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Jos asiasta haluaa hakea jotain myönteistä, voi todeta, että alijäämä on reipas 1,26 miljoonaa euroa pienempi kuin lisätalousarvion jälkeen ennakoitiin. Noin kuuden miljoonan euron alijäämä olisi ollut vielä lohduttomampi. Reipas alijäämä söi aiempina vuosina kertyneen ylijäämän, jota oli viime vuoden jäljiltä vielä 3,5 miljoonaa euroa. Myös vuosi 2018 nakersi ylijäämiä, mutta silloin alijäämä jäi vajaaseen 900 000 euroon. Vanhojen säästöjen hupeneminen ei ole hyväksi kunnan suunnitelluille investoinneille. Kun taseessa ei ole lainkaan puskuria, voimakas lainanotto heittää kuntatalouden helposti kriisitilaan. Myös koronavirusepidemia tulee heikentämään kuntataloutta. Erityisen hankalan Janakkalan tilanteesta tekee se, että viime vuonna kunnan käyttötaloudessa tulot eivät riittäneet kattamaan menoja vaan vuosikate painui miinukselle. Ihannetilanteessahan vuosikatteen tulisi olla niin suuri, että se riittäisi kattamaan poistot ja rahaa jäisi vielä ylikin. Janakkalalla oli vuoden lopussa velkaa 48 miljoonaa euroa. Kunta lyhensi lainojaan noin 7,5 miljoonalla eurolla, mutta otti samanaikaisesti uutta lainaa 11 miljoonaa euroa. Lähivuosille on tiedossa paljon uutta lainaa, jos esimerkiksi koulukeskusten ja urheilukenttä toteutetaan suunnitellusti. Kunnan tulevia investointeja onkin tarkasteltava kriittisesti, jotta talous saadaan pidettyä edes jotenkin kuosissa.