Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Koulu, kirkko ja kyläyhdistys – Aktiivisten kyläläisten mielestä Tarinmaa on ”maalla, mutta ei metsässä”

Hyväntuulinen väkijoukko viettää aurinkoista päivää Laurinmäen torpan terassilla. Puheensorinan keskellä vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan tulevia tapahtumia. Tunnelma on kotoisia – niin kuin koko Tarinmaan aluekin. Kyläläisten mukaan Tarinmaa on kaikin puolin arvokas paikka. Se on rauhallinen maaseutukylä, josta löytyy kulttuurillisesti kallisarvoista historiaa. Parasta kuitenkin on se, että se on lähellä kaikkea. –Tarinmaa on maalla, mutta ei metsässä, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Saarinen tuumaa. Saarinen muutti aikoinaan Hauholta Tarinmaalle miehensä Pentti Saarisen perässä. –Kai minä sitten jotain tein oikein, lapsuudesta asti Tarinmaalla asunut Pentti Saarinen naurahtaa. Mikäli meno kirkonkylän mutkaisilla teillä ei huimaa, niin kylällä viihdytään Pentti Saarisen tapaan pidempäänkin. Ne jotka kylällä ovat syntyneet palaavat usein myös juurilleen. Sellainen asukas on myös Elina Eikonsalo. –Synnyin täällä, mutta hairahdin sitten aikuisiällä ja muutin Turenkiin ja Hämeenlinnaan. Palasin lopulta sitten takaisin, ja vielä samaiseen kotitaloonikin, Eikonsalo kertoo. Alueen rajat ovat jokseenkin häilyvät, jonka takia tarkkaa asukasmäärää on vaikea kertoa. Tarinmaan seutuun lasketaan nimittäin Tarinmaan, Pappilankylän, Räikälän, Hakoinen, Kernaalan, Monikkalan, Nuolialan, Iso-Hiiden, Tuulensuun ja Koveron kylät. –Tarinmaan alueella on 230 savua eli arviolta noin 400 asukasta, Leena Saarinen kertoo. Vetonauloina koulu ja uimaranta Tervakosken ja Turengin välimaastossa sijaitsevan Tarinmaan idyllisen kylän keskiössä on Janakkalan maamerkkinä toimiva keskiaikainen Pyhän Laurin kirkko sitä ympäröivine hautausmaineen. Vähän matkan päässä on häämöttää myös Tarinmaan koulu ja Laurinmäen alue, jotka kirkon tavoin ovat avainpaikkoja koko kylässä. –Koulu on alueen ehdoton vetonaula. Se houkuttelee tänne varsinkin lapsiperheitä. Lisäksi on mahtavaa, että täältä löytyy myös hyväkuntoinen uimaranta, Elina Eikonsalo toteaa. Kyläläisten mielestä Tarinmaa olisi hyvin erilainen paikka, mikäli koulua ei olisi. – Koulu on alueen sydän. Se on sekä lasten että vanhempien mieleen. Olisi sääli, jos se vietäisiin täältä pois, Leena Saarinen toteaa. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Tarinmaa ennen ja nyt Muiden janakkalalaisten pikkukylien tapaan myös Tarinmaalla on historia kyläkauppakulttuurista. 1970-luvulla kylällä oli kolme kyläkauppaa, pankki ja posti, jotka yhdessä muodostivat kyläläisten yhteisen paikan, keskustan. – Oli mainiota, kun omalta kylältä löytyi kaikki. Vahvasti mieleeni on varsinkin jäänyt se, että syntymäpäiviä viettäessä keskustan postilta löytyi aina keräyslista, jossa oli helppo piipahtaa ennen juhlia, Leena muistelee. Keskustaan lukeutui myös Tarimaan VPK-talo, jossa oli iltatoiminta oli vilkasta pitkään senkin jälkeen, kun kyläkaupat lakkautettiin. – VPK-taloa pidetään edelleenkin yhtenä keskeisimmistä paikoista kylällä. Kesäaikaan siellä on lähes joka viikonloppu erilaisia juhlia, kyläyhdistyksen Timo Lahti toteaa. Nuori kyläyhdistys Tarinmaan kyläyhditys on nuori suhteessa muihin Janakkalan kylien yhdistyksiin, sillä se perustettiin vasta viisi vuotta sitten. Kyläyhdistyksen perustaminen oli vuosikymmenten haave, joka otti tuulta alleen Leena Saarisen toimesta. – Hämeet kylät järjesti Viralassa yleisötilaisuuden, missä oli eri kyläyhdistysten jäseniä koolla. Mainitsin tapahtumassa, että haluaisin perustaa kyläyhdistyksen, Saarinen kertoo. Ei mennyt kauaakaan, kun mukaan kelkkaan hyppäsi Timo Lahti ja kyläyhdistystä alettiin perustaa toden teolla. – Ensimmäinen vuosi mentiin ryminällä eteen päin. Järjestimme ihan kaikenlaisia tapahtumia, mitä vain mieleen tuli. Tällä hetkellä kyläyhdistyksessä on 70 jäsentä, joista noin kymmenkunta on toiminnassa mukana aktiivisesti. Vuosittaisia tapahtumia, johon kyläyhdistys osallistuu ovat esimerkiksi koulun avaus, erilaiset markkinat, kunnan järjestämät tapahtumat ja Avoimet Kylät. Joulun tienoilla kyläyhdistys luotsaa jo perinteeksi muodostunutta kaikille kyläläisille avointa puurojuhlaa. –Tapahtumat vaativat paljon aikaa ja suunnittelua, mutta kyllä se yhdessä tekeminen on niin mahdottoman antoisaa, Saarinen toteaa. Aktiiviporukan vanhetessa toimintaan kaivataan lisää varsinkin nuoria tekijöitä. – Hyvänä houkuttimena voisi pitää hallituksen kokouksissa olevaa pitopalvelua. On kakkuja, pullia ja blinejä, Elina Eikonsalo naurahtaa.