Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Koronavirus: Liikuntaryhmät ja moni harrastustoiminta peruttu maaliskuun loppuun asti

Janakkalan kunnan liikuntapalveluiden järjestämät liikuntaryhmät Turengin liikuntahallilla ja Tervakosken uimahallilla ovat peruttu maaliskuun loppuun asti koronavirusepidemian vuoksi. – Tällä hetkellä kaikki liikuntaryhmät ovat toistaiseksi peruttu. Seuraamme tilanteen kehittymistä valtakunnallisesti, Janakkalan kunnan liikuntapäällikkö Inkeri Jortikka kertoo. Liikuntaryhmiä, jotka perutaan ovat esimerkiksi vesijumpat, erityisliikuntaryhmät ja uimahallin omat uimakoulut. Kuntosalit ja uimahalli ovat toistaiseksi avoinna asiakkaille. Urheiluseurojen tilanne Koronavirus vaikuttaa myös paikallisten urheiluseurojen toimintaan. SC Urbans tiedotti Facebookissa, että kaikkien joukkueiden ja kerhojen toiminta keskeytetään välittömästi maaliskuun loppuun saakka. Tervakosken Pato ja JanPa toimivat Palloliiton suosituksen mukaan ja pitävät taukoa kaikista treeneistä ja peleistä seuraavan kahden viikon ajan. Janakkalan Janan yleisurheilijat siirtää kaikkien ryhmien harjoitukset ulos. Urheilijoiden kuntosalitreenit jatkuvat itsenäisesti ohjelman mukaan hyvä käsihygienia huomioiden. Urheiluseurat tiedottavat mahdollisista muutoksista omilla kanavillaan.