Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Tähän mökkipihaan saa kurkistaa avoimien puutarhojen päivänä –  Järvisten tontti Mallinkaisten rannassa on täynnä historian kerrostumia

Mallinkaisten järven rannalla sijaitseva tontti on kivistä savimaata. Ei siis mikään paras alusta puutarhalle. Silti pihan joka kulma työntää kukkaa ja lehteä. Siiri Talikka uskoo, että menestyvän pihan salaisuus on se, ettei siihen ole yritetty väkisin istuttaa mitään. Suurin osa kasveista on jo Talikan mummun aikanaan pihaan istuttamia vanhoja lajikkeita. – Kun aloin aikanaan laittaa omaa puutarhaani, ylenkatsoin näitä tällaisia ”tylsiä mummun kasveja”, mutta sittemmin olen tajunnut, että ne ovat ovat näyttäviä ja menestyvät helposti, Talikka sanoo. Vieraita Turusta asti Mökki kuuluu Talikan vanhemmille, Leena ja Mikko Järviselle . He avaavat pihansa kävijöille Avoimien puutarhojen päivänä tulevana sunnuntaina. Viime vuonna jännitettiin, tuleeko kukaan. – Täällä kävi päivän mittaan yli 70 ihmistä, yksikin pariskunta Turusta asti, Talikka kehaisee. Hän uskoo, että ihmisiä kiinnostaa nähdä myös ihan tavallisia pihoja. Janakkalasta teemapäivään osallistuu vain kaksi puutarhaa. – Ehkä oikein todellisille pihaihmisille on kynnys avata oma puutarha liian suuri, jos kaiken pitäisi olla niin täydellistä, Talikka pohtii. Puutarhapäivänä perheen nuoriso pitää pihassa pop up -kahvilaa. Viime vuonna Talikka myi avoimien ovien päivänä pihasta taimia. Samaa on luvassa tänä vuonna, mutta pienemmässä mittakaavassa. – Perustin juuri siskoni kanssa kahvilan Riihimäen keskustaan ja se on vienyt kaiken ajan, Talikka kertoo. Vanhoja rakennusaineita Järvisten mökkipihaa on myllätty lähes 70 vuoden ajan. Ensimmäinen mökki rakennettiin tontille vuonna 1952. Mökille vievää tietä ei vielä ollut, joten rakennustarvikkeet kuljetettiin veneillä Mallinkaisten järven yli vastarannalla sijaitsevalta Löyttymäentieltä. 1990-luvulla valmistui nykyinen päärakennus. Vanha mökki purettiin, mutta osa siitä siirrettiin nostokurjella kokonaisena uuteen paikkaan ja muutettiin aitaksi. Toisen aittarakennuksen hirret on tuotu Terijoelta Karjalan kannakselta. Sauna on rakennettu yli 100 vuotta vanhasta riihestä, jonka Leenan isä aikoinaan osti. – Minulle tuli kehotus tehdä saunalle piirustukset ja niin myös tein, Mikko Järvinen kertoo. Mökki on Järvisille kesän keskus, joka kokoaa yhteen lapset ja lapsenlapset. Pariskunta asuu mökissä yleensä puolet vuodesta. – Tänä keväänä olimme täällä koronaa paossa, Leena Järvinen kertoo. Lisätietoa aikatauluista, esteettömyydestä ja muista tapahtumapäivään liittyvistä asioista löytyy tapahtuman verkkosivuilta .