Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Koskettava tapaaminen 59 vuoden jälkeen – Aulikki Mattila sai kouluaikoina rakkaan kirjeenvaihtoystävän Saksasta

Kun tervakoskelainen Aulikki Mattila , 79, oli keskikoulussa, englannin opettaja määräsi oppilaille kirjekaverit, joiden kanssa käydä kirjeenvaihtoa englanniksi. Mattila sai kirjekaverikseen saksalaisen Elken . – Kouluilla oli meneillään yhteistyö, jonka avulla pyrittiin harjoittelemaan vierasta kieltä. Saksalaiset nuoret olivat samanikäisiä kuin me ja heidän englannin osaaminen oli yhtä lailla alkukuopissa, Mattila muistelee. Naiset ovat olleet kirjeenvaihdossa siitä saakka, peräti 64 vuoden ajan. Mattilan mukaan ensimmäiset vuodet kirjoittelu keskittyi lähinnä koulussa opittuihin asioihin kuten itsestään ja harrastuksistaan kertomiseen. Englanninkielen vahvistuessa kirjeissä jaetut asiat laajenivat. – Lähetimme toisillemme valokuvia elämistämme ja kerroimme salaisuuksia, Mattila paljastaa. Ensimmäisen kerran kirjekaverit tapasivat toisensa 20-vuotiaina, kun Elken vanhemmat maksoivat tyttärelleen matkan Suomeen, jotta hän saisi tulla tapaamaan Suomeen kirjekaveriaan. Elke vietti kolme viikkoa Tervakoskella, Aulikin perheen rintamamiestalossa, tutustuen kirjeystäväänsä ja suomalaiseen kulttuuriin. Naiset kävivät muun muassa Hattelmalanharjulla, Aulangolla ja Riuttaharjun tansseissa. – Olen miettinyt monesti tapaamisemme jälkeen sitä, kuinka shokki se on mahtanut olla Elkelle, että asuimme rintamamiestalossa. Saksassa oltiin silloin kehityksessä jo niin paljon pidemmällä, kun meillä vielä peseydyttiin saunassa, Mattila naurahtaa. Tapaamisen jälkeen kirjoittelu jatkui. Välillä harvemmin ja välillä tiiviimmin. – Lapsien ja muiden elämänmuutosten myötä kirjoittelu väheni, mutta ei koskaan loppunut. Tiesimme aina, mitä toiselle kuuluu. Juttu jatkuu kuvan alla. Ensitapaamisesta ehti kulua 59 vuotta, ennen kuin naiset tapasivat toisensa uudestaan viime viikolla Saksassa Hampurissa. – Se oli tunteellinen tapaaminen, Mattila summaa. Elke vei Mattilan ja hänen miehensä Aapon ja tyttärensä Johannan kaupungille, esitteli heille Hampuria ja kutsui heidät päivälliselle. – Juttua oli kyllä niin paljon. Vaihdettiin siinä kuulumisia ja puhuttiin omista perheistämme ja vanhemmistamme, Mattila kertoo. Tapaamisen lopuksi Mattila kysyi Elkeltä, että vieläkö ystävykset näkisivät toisensa Suomessa. – Elke sanoi, että eihän sitä koskaan tiedä. Olisihan se kauhean mukavaa, mutta olemme kuitenkin jo tämän ikäisiä. Kirjeenvaihtoa kuitenkin jatketaan edelleen ja sähköpostitse ollaan yhteydessä. Mattila tosin voisi lähteä tapaamaan ystäväänsä uudestaan Saksaan. – Voisin lähteä uudestaan milloin vaan. Totuus on kuitenkin se, että seuraava reissu ei voi olla tätä parempi. Ei sitten millään.