Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Kunta julkaisi jätehuoltourakointia koskeneen pykälän, vaikka se alkujaan salattiin – ”Valitettava tulkintavirhe”

Kuntalaisten keskuudessa on herättänyt ihmetystä, miksi kaikkia teknisen lautakunnan 15. lokakuuta pitämän kokouksen päätöksiä ei ole ollut nähtävissä verkossa. Kunta tiedotti keskiviikkona, että nyt asian uudelleen tarkastelun jälkeen kyseinen päätös on julkisesti netissä esillä. Päätöksistä puuttui aiemmin pykälä numero 187. Se koski Janakkalan jätekuljetusten urakoitsijavalintaa. Kyseisen pykälän päätöksestä on markkinaoikeudessa vireillä tarjouskilpailusta pois suljetun Janakkalan Jätteenkuljetus/yksityinen elinkeinoharjoittaja Hannu Riihimäen tekemä valitus. Hän on lisäksi tehnyt hankinnasta oikaisuvaatimuksen. Janakkalan tekninen lautakunta päätti tuossa kokouksessaan poissulkea Janakkalan Jätteenkuljetus/yksityinen elinkeinoharjoittaja Hannu Riihimäen tarjouskilpailun ulkopuolelle, sillä tarjoaja ei vastaa lautakunnan mielestä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia, tarkemmin sanottuna päätöksessä yksilöidään, ettei tarjoajalla ole AA-luottoluokitusta. Tekninen lautakunta valitsi sopimustoimittajaksi Urbaser Oy:n. Sen tarjous oli tarjouspyynnön mukainen, ja yritys täytti soveltuvuusvaatimukset. Hinnaltaan tarjous oli halvin, kun ensimmäiseksi sijoittunut tarjoaja suljettiin hankintamenettelystä. Sopimus urakoinnista syntyy sitten, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman, tai kun markkinaoikeus on antanut sopimukselle täytäntöönpanoluvan ja hankinnasta on allekirjoitettu erillinen kirjallinen sopimus. Hannu Riihimäki ei halunnut kommentoida Janakkalan Sanomille teknisen lautakunnan päätöstä tai markkinaoikeudessa vireillä olevaa asiaa. Miksi pykälää ei näkynyt netissä? Miksi kyseinen pykälä oli alkujaan salainen, ja miksi se on nyt julkistettu? Asiaan vastaa Janakkalan kunnan talous- ja hallintojohtaja, vt. kunnanjohtajaksi valittu Jenni Jokela . – Asia on kiinnostanut kovasti kuntalaisia ja olemme saaneet yhteydenottoja asiaan liittyen. Tietopyyntöihin vastataan meillä tietenkin perustellusti, joten tarkastelimme uudelleen jo tehtyjä päätöksiä asiakirjojen julkisuudesta. Aiemmin meillä tulkittiin, että hankintapäätös liitteineen tulee julkiseksi vasta, kun sopimus valitun toimijan kanssa on tehty. Tämä perustuu julkisuuslain 6:nnen pykälän 1 momentin kohtaan 8. Nyt tehdyn uudelleen tarkastelun jälkeen totesimme, että pöytäkirja tulee kuitenkin julkiseksi julkisuuslain 6.1 pykälän 6 kohdan mukaan, kun se on tarkastuksen jälkeen allekirjoitettu tai vastaavalla tavalla varmennettu. Tämä oli meiltä valitettava tulkintavirhe. – Tämä linjaus koskee meillä siis muitakin hankintapäätöksiä, ei vain jäte-asiaa.