Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Kotokulma 40 vuotta sitten: Hermot kiristyivät paikallisottelussa –  Pato vei JanPaa 3-0 nelosdivarin matsissa

Veden väri ihmetytti Tervajoki sai uuden värin aina sen mukaan, mitä paperikone teki. Liitu värjäsi veden valkoiseksi, rautaoksidi keltaiseksi. TOY:n raaka-aineosastolta vakuutettiin veden olevan puhdasta, mutta tervakoskelaiset huolestuivat veden erikoisista sävyistä. MM-osakilpailu Tervakoskella Tervakoskella ajettu Trialin MM-osakilpailu oli maailmanmestaruussarjan kolmanneksi viimeinen. Kaksi viimeistä olivat Ruotsissa ja silloisessa Tsekkoslovakiassa. Kisaan oli ilmoittautunut yli 50 ajajaa. Reitti oli 25 kilometrin mittainen. Hermot kiristyivät paikallisottelussa Pato otti varmoin ottein 3-0-pisteet, kun se kohtasi JanPan nelosdivarin matsissa. Pahoja tilanteita oli useammin JanPan maalilla ja väsyneet pelaajat alkoivat hermostua toisiinsa, kuten oli kirjoittajan mukaan "yleensäkin tapana paikallisotteluissa". Silta uhkasi romahtaa Tervakosken Koulutien sillan alusta havaittiin pahoin murtuneeksi. Sillalla oli aiemmin saanut ajaa 6 tonnia painavalla ajoneuvolla, mutta nyt ilmestyi kyltti 1,5 tonnin painorajasta. Samalle paikalle oli tarkoitus rakentaa uusi silta vielä seuraavan talven aikana.