Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Seniorin laatuaika

Liian harvoin tulemme ajatelleeksi sitä, mitä meillä on edessä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Jäljellä on noin kolmannes koko elämästämme. Ei ole lainkaan yhdentekevää, kuinka tuon ajan käytämme. Monille meistä se merkitsee lisääntyviä fyysisiä vaivoja ja rajoitteita. Joillekin se tarkoittaa hoivakotipaikan odottelua sekavin tuntein, koska mieluummin haluaisimme asua kotona. Janakkalassa kotona asuu 92 prosenttia yli 65-vuotiaista kuntalaisista ja yleisen suuntauksen mukaisesti myös täällä panostetaan ikäihmisten kotihoitoon ja sen tukemiseen. Mistä ikäihmisen laatuaika muodostuu? Se koostuu terveydestä ja siihen liittyvien palveluiden hyvästä saatavuudesta, mukavista ystävistä, viihtyisästä asumisesta ja mieltä kiinnostavista harrastuksista. Aina ne eivät osu omalle kohdalle, mutta asialle on mahdollista tehdä jotakin. Ryhmä seniorikansalaisia voi järjestäytyä ja muodostaa tulevaisuudestaan yhteisen tahtotilan. Yhteisöasunnot suunnitellaan asukastarpeiden pohjalta niin, että asuminen on mahdollista korkeaan ikään saakka ilman hoitokotivaihetta. Talossa toimivat talonmies ja palveluohjaaja. Talo suunnitellaan nollaenergiataloksi, jolloin lämmityksestä säästyvät kulut voidaan ohjata kiinteistö-huollon ja palveluohjaajan toimintaan. Esteettömyyteen ja nykytekniikan mahdollisuuksien hyödyntämiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Osakkeenomistajat maksavat hoitovastiketta ja vuokralla asuvat maksavat vuokransa taloyhtiölle. Asunto-osakeyhtiö toimii tavallisen asunto-yhtiön tavoin. Talo ei ole palvelutalo, vaan palveluja tilataan paikalle tarpeen mukaan niille varattuihin yritystiloihin. Yhdessä tekeminen ja naapurin tukeminen on se juttu. Tavoitteena on, että jokainen asukas voi terveystilanteen salliessa asua yhteisössä kuolemaansa saakka kohtuullisin kustannuksin. Asukkaiden yhteisiä toimintoja ovat grilli-illat, runohetket, jumpat, laulutuokiot, kirjallisuuspiiri, ulkoiluretket, teatterimatkat jne. Etsintä on nyt alkanut. Televisiomainos sanoo:” Vaihda vanha hammasharjasi pyöreäpäiseen harjaan.” Ikäihmisen kannattaa pohtia, vaihtaako asuntonsa uuteen elämänmyönteiseen yhteisöasuntoon. Kun kolmekymmentä ennakkoluulotonta henkilöä, perhettä tai pariskuntaa löytyy, voidaan Janakkalassa käynnistää uusi, sananmukaisesti ikäihmisten elinvoimaa ja kunnan pitovoimaa vahvistava tulevaisuushanke.