Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Kulmilta kuultua: Tervakoskella vietettiin Lapsi mukaan töihin –päivää

Lapsi mukaan töihin -päivä tarjosi Tervakosken paperitehtaalle mahdollisuuden nostaa esiin lasten ääntä ja osallisuutta sekä saada hyödynnettyä lasten ja nuorten raikkaita ajatuksia. Päivän tarkoituksena oli tutustuttaa lapsi vanhempansa tai muun läheisen aikuisen arkeen. Innokkaita 4-17 –vuotiaita oli mukana päivässä yhteensä 54. Päivä aloitettiin aamupalalla tehtaan henkilöstöruokalassa. Päivän aikana lapset askartelivat tehtaan paperituotteista lumiukkoja, lumitähtiä ja kirjanmerkkejä sekä tutustuivat erilaisiin työtehtäviin ja työpisteisiin. Lisäksi lapset pääsivät tutustumaan koepaperikone PK2:een, käsipaperitehtaaseen sekä tehtaan paloasemaan paloautoineen. Ohjelma sisälsi myös yhteisen lounaan toimitusjohtajien kanssa. Lounaalla johtajat vastasivatkin mielellään lasten esittämiin mielenkiintoisiin kysymyksiin, kuten ”Kuinka pitkä on toimitusjohtajien työpäivä?” – Tämä päivä on ollut aivan upea tilaisuus antaa lapsille käsitys siitä, mitä paperiteollisuus on ja samalla kylvää heihin kiinnostuksen siemen mitä moninaisempiin ammatteihin, joita tehtaaltamme löytyy, totesivat Tervakoski Oy:n toimitusjohtajat Ilkka Saarinen ja Christopher Diesen . Lasten ohjaajina ja oppaina toimi paperitehtaan oma henkilöstö. He onnistuivat vakuuttamaan lapset siitä, että Tervakosken paperitehdas on paras ja mielenkiintoisin paikka työskennellä. Janakkalan Sanomat julkaisee Kulmilta kuultua -palstalla juttuja erilaisista yksityishenkilöiden ja yhdistysten tapahtumista. Haluatko kertoa omista kekkereistäsi? Kerro esimerkiksi milloin, missä ja miksi kokoonnuitte. Lähetä sitten tiedot ja valokuva tapaamisesta sähköpostiin toimitus.janakkalansanomat@almamedia.fi. Janakkalan Sanomien toimitus päättää, mitkä jutut julkaistaan lehdessä tai internetsivuilla.