Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nostalgia: Kotokulmassa uutisoitiin Janakkala-juhlasta ja ensimmäisestä koulupäivästä 40 vuotta sitten

Vuoden 1979 elokuun alussa Kotokulmassa uutisoitiin Janakkala-juhlasta ja ensimmäisestä koulupäivästä. Lehdessä kerrottiin myös Viralan sillan tietöistä ja Tervakosken elokuvien uudistuksista. Janakkala-juhlassa kiitettiin mitalein ja viirein kotiseututyössä kunnostautuneita. Kotiseutuliiton harrastemitalit saivat seuran puheenjohtaja Martti Niemi ja johtokunnan jäsen Aarre Piitulainen. Tapio Sillantie, joka esitti juhlassa seuran historiikin, oli saanut jo aiemmin vastaavan mitalin. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Viralan pienessä kyläkoulussa aloitti elokuussa vuonna 1979 vain neljä ensimmäisen luokan oppilasta, joista yksi oli Petri Keskitalo. Tällä isän tekemällä puuvarsalla ei Petri kuitenkaan kouluun saakka päässyt. Avuksi oli otettava oma polkupyörä ja äiti mukaan saattamaan. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Virala-Hyvikkälä-Suonpää yksityistien tiehoitokunta on lähtenyt toteuttamaan lähes kahden vuoden takaista päätöstään, jonka mukaan tie tullaan luovuttamaan kahden vuoden kuluessa valtiolle paikallistieksi. Ensin on kuitenkin uusittava yksityistien sillat ja liikennemerkit. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Kesän lomat ovat pidetyt elokuvienkin osalta. Tervakoskella aloitetaan näytännöt ja tulossa on paitsi uusia elokuvia myös uusia ideoita seuraavalle näytäntökaudelle. Muun muassa lasten elokuvat palaavat ohjelmistoon ja asiakaskortit otetaan uudestaan käyttöön.