Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viikon sana: Kolmekymmentä veteraanipäivää

Suomen puolustusvoimien viimeinen sotapäivä oli 27.4.1945, kun todettiin vihollisjoukkojen siirtyneen Kilpisjärvellä pois maamme alueelta. Lapin sota päättyi siihen ja siitä otettiin neljä vuosikymmentä myöhemmin merkkipaalu, milloin vietetään kansallista juhlapäivää veteraanien kunniaksi. Siitä on kolmekymmentä vuotta, kun ensimmäinen Kansallinen veteraanipäivä vietettiin. Päivä on myös virallinen liputuspäivä. Kun päätös juhlapäivästä tehtiin ja ensimmäinen juhla järjestettiin, voidaan katsoa näin jälkikäteen, veteraanien vähättelykauden päättyneen. Me sodan jälkeen syntyneet arvostamme veteraaneja ja heidän työtään. Varsinkin sotatoimissa mukana olleet ovat joutuneet vuosia elämään jatkuvassa pelossa, huonolla ruualla ja epäsäännöllisellä unella. Siitä ei kait kukaan ole täysin ehjänä selvinnyt. Toisilla aika on ollut vielä vaikeampaa kuin toisilla. Monien sotilaiden turvana ja mielenrauhan takaajana oli vahva usko Jumalaan ja tiedossa ollut läheisten rukoilu. Raamattu tai varsinkin Uusi Testamentti kulki monen pojan repussa. Niiden lukemiseen käytettiin vapaa-aikaa, sitähän oli rintamalla, vaikka hyvin epäsäännöllisesti. Olemme saaneet veteraanien kertomuksista lukea, kuinka moni pahasti haavoittunut tai kuoleva pyysi aseveljeltä rukousta viime hetkeensä. Kovien koettelemusten karaisemat veteraanit ovat sotien jälkeen osallistuneet yhteiskuntamme rakentamiseen. He ovat Paavalin vetoomuksen mukaisesti toimineet sen kotipaikkakunnan kehittämiseen, mihin ovat joutuneet tai päässeet asettumaan. Kaija Pispan sanoitus kuvannee hyvin monen veteraanin tuntoja: Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen. Auvo Taponen kirkkovaltuuston pj. Janakkalan seurakunta