Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Urbans juhlii SM-kultaa, EräViikingit kaatui vieraissa 10–6

SC Urbansin C1-pojat tekivät sunnuntai-iltana Tapanilassa janakkalalaista salibandyhistoriaa. Joukkue kaatoi vieraissa EräViikingit Blackin lukemin 10–6 (3–2, 4–3, 3-1). SM-kulta matkasi Turenkiin otteluvoiton 2–0. Saavutus on Urbansin seurahistorian paras. Vierailija Urbans oli hereillä heti ottelun alussa. Taululla komeilivat lukemat 0–2 jo ajassa 1.15. Avauserässä Urbansin Patrik Jääskeläinen otti ainoastaan kaksi ja EräViikinkien Veeti Engblom 10 torjuntaa. Tauolle mentiin silti niukassa 3–2 johdossa. Toisen erän alkuun Urbans iski jälleen pikamaalin. EräViikingit ei kuitenkaan taipunut, vaan iski neljään minuuttiin kolme osumaa ja käänsi tilanteen 5–4 johdoksi. Urbansin Henri Stenberg iski kuitenkin nopean tasoituksen. Osku Sipilä ja Stenberg kaunistelivat taukolukemiksi vielä 7–5. Päätöserässä EräViikingit eivät päässeet missään vaiheessa kahta maalia lähemmäs, vaan voitto kirjattiin Urbansille 10–6. Urbansin tehomiehet olivat Henri Stenberg 3+3 ja Jukka Jaakonsaari 2+3. Tehokkaalla pelipäällä oli myös pakkipari Esa Valliaro 1+2 ja Aapo Ordning 1+1. Maalin makuun pääsivät myös Osku Sipilä, Iikka Auvinen sekä Mikko Ruuska ja syöttöpisteen nappasi Eelis Brusin. Urbansin maalilla Jääskeläiselle merkittiin koko ottelussa vain yhdeksän torjuntaa. EräViikinkien Engblom torjui 20 kertaa.