Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Video: Potkunyrkkeilykehän sisukas soturi

- Hyvä! Rennosti vaan, valmentaja Annu Riekkola ohjeistaa turenkilaista Virve Sinkkosta . Hiki lentää ja pauke kaikuu Kushin-Kan -seuran treenisalissa Hämeenlinnassa, kun Sinkkonen potkii kohti potkutyynyä. On sunnuntaiaamu ja Sinkkosen potkunyrkkeilytreenit ovat jo hyvässä vauhdissa. Punaiset posket värittävät 34-vuotiaan naisen kasvoja. Tällä kertaa Sinkkonen treenaa rauhallisemmin, jottei hän rasita itseään liikaa ennen tulevia SM-kisoja. Kaksi suomenmestaruutta ansainnut Sinkkonen astui tatamille ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulla. - Olen aina ollut sellainen poikatyttö. Ninjajutut, Karate Kid ja itämäinen kulttuuri kiinnostivat minua jo teininä. Kamppailulajien toisia kunnioittava asenne kiehtoo. Sinkkonen kävi peruskursseilla, mutta elämäntilanteiden muuttuessa harrastus jäi hetkeksi syrjään. Vuonna 2006 Sinkkonen palasi takaisin kehään treenaamaan peruskuntoaan takaisin. Uuden harjoittelukauden myötä harrastuksesta tuli vakavampaa, sillä naisen kiinnostus kisoja kohtaan heräsi. Potkunyrkkeilijä treenasi itsensä päättäväisesti kisakuntoon. Vuonna 2010, kun Sinkkonen kilpaili ensimmäisen kerran, hän myös voitti ensimmäisen suomenmestaruutensa. Nälkä kasvoi syödessä. Nyt Sinkkonen on käynyt parin viime vuoden aikana myös ulkomailla kokeilemassa rajojaan. Potkunyrkkeilyn SM-kisat 1.–2. huhtikuuta Hämeenlinnassa Jukolan koululla. Ottelut alkavat la klo 13 ja su klo 11. Kickboxing eli potkunyrkkeily on kamppailumuoto. Alkujaan kehitetty täyden kontaktin kilpailumuodoksi. Lajissa harjoitellaan vain käytännön ottelutilanteissa toimivia tekniikoita. Potkunyrkkeilyotteluita otellaan useilla erilaisilla säännöillä kuten Full Contact, Low Kick, Semi Contact, Light Contact ja K1. Suomessa pääpaino kilpailuissa on täyden kontaktin muodoissa (Full Contact ja K1) eli kontaktia ei rajoiteta vaan tyrmäys on sallittua kehässä. Potkunyrkkeilyssä on käytössä vyöarvojärjestelmä. Lähde: Suomen Potkunyrkkeilyliitto