Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Hyvät käytöstavat

Mistä ovat hyvät käytöstavat kotoisin? Käytöstavat ovat opittuja. Lapsuuden kodista, koulusta, itse oivaltamalla, esimerkkiä noudattamalla… Hyviä käytöstapoja joko on tai sitten niitä ei ole. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus oppia. On ihmisiä, jotka toivovat heitä kunnioitettavan jatkuvasti. Mutta mitä he itse tekevät? Eivät kovin usein löydä toisista paljoa arvostettavaa, kunnioitettavaa, kiitettävää. Monen ihmisen käytöstapoja ohjaavat arvot. Sanotaan päivää, sanotaan kiitos, pyydetään anteeksi, annetaan toiselle arvoa ihmisenä, huomioidaan…Arvot ohjaavat ihmisten toimintaa niin kodeissa, yrityksissä ja yhdistyksissä. Tai ainakin näin toivotaan. Ylen Perjantai -ohjelmassa Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila kiteytti näin: ”Viha yrittää tukahduttaa hyvyyden”. Hänen toiveenaan on, että arvot muuttuisivat käytöstavoiksi. Jos arvoina on vastuullisuus tai kunnioittaminen, läheinen, luotettava… Tämän pitäisi näkyä koko yhteisön, yhdistyksen tai yrityksen ihmisten käytöstavoissa. Yhdistyksilläkin pitäisi mielestäni olla toimintaa ohjaavat arvot, jolloin ne edellyttäisivät yhteisesti sovittujen arvojen mukaista käytöstä kaikilta. Suomi100 -juhlavuosi tarjoaa monia mahdollisuuksia vaikuttaa eri tavoilla. Tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio on Suomi kiittää -hankkeen suojelija. Suomen kunnat kutsutaan mukaan osoittamaan kiitollisuutta edellisten sukupolvien työlle. Kuntia kehotetaan järjestämään kiitosjuhla tai tempaus, jonka vieraina ovat paikalliset ikäihmiset. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö puuttuu tärkeään asiaan, koulukiusaamiseen. On hyvä muistaa, että välittämistä, kunnioitusta, kiitollisuutta, huomioimista voi osoittaa niin monella tavalla: tykkäämällä naapureistaan, auttamalla lähimmäisiään, kuuntelemalla ja olemalla läsnä, myönteisyydellä, asettumalla toisen asemaan, ilolla, naurulla, vuorovaikutuksella, arvostamalla toisen tekemistä, arvostamalla ja kunnioittamalla menneitä sukupolvia, oman sukunsa muistoa, yrittämällä käyttäytyä mahdollisimman hyvin, olemalla ihminen toiselle ihmiselle. Filosofi Eero Ojanen sanoo näin: ”Sivistyksen yksi tavattoman hyvä määritelmä on: ollaan ihmisiksi. Tässä mielessä sivistys on ihmisyyden perustaito , jota ilman mistään ei tule mitään.”