Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Toimivia lähipalveluja kannattaa vaalia

Tervakosken Kyläyhdistys on laittanut alulle nimienkeruun kylän terveyspalvelujen puolesta. Välitöntä uhkaa ei ole, mutta huolenaiheena on se, miten palvelu pelaa Sote-uudistuksen jälkeen vuonna 2019. Pelkona on, että jatkossa lääkärireissu on tehtävä Turenkiin saakka. Tämä ei houkuta, sillä asiointireissuihin tarvittava julkinen liikenne on Janakkalan päätaajamien välillä luvalla sanoen surkeaa. Monella ei myös ole varaa kivuta taksin kyytiin ja hurauttaa sujuvasti ovelta ovelle. Paniikkimielialaa ovat ilmeisesti lisänneet myös Oma Hämeen keulahahmon toimesta esitellyt visiot terveydenhuollon tulevaisuuden digitaalisista palveluista. Janakkalasta löytyy tällä hetkellä hyvät ja toimivat terveyspalvelut niin Tervakoskella kuin Turengissa. On varmaa, että kunta tulee tekemään kaikkensa, että palvelut säilyvät myös sen jälkeen kun ne tuotetaan maakunnallisesti. Tulevaisuus tuo varmasti muutoksia, mutta paniikkia ei ole syytä lietsoa. Listoilla on jo toista tuhatta nimeä ja vauhdikkaasti alkanut nimienkeruu on oiva osoitus siitä, miten tärkeiksi terveyspalvelut koetaan. Lähipalvelujen alasajo olisi eittämättä sulaa hulluutta. Jos välttämättömät lääkärikäynnit jätetään väliin, tästä maksetaan myöhemmin kova hinta.