Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Heitetäänkö lapsi Pisa-veden mukana myös Janakkalassa?

Kiitos Pirjo Alijärvelle rohkaisevasta kolumnista ”Peruskoulu, polku tulevaisuuteen” (Janakkalan Sanomat 16.2.). Suomalainen koululaitos elää tällä suurien muutosten aikaa. Median antaman kuvan mukaan uudistusten taustalla ovat Pisa-tulokset ja niiden heikentyminen. Näihin tuloksiin, ja vain näihin tuloksiin, vedoten koulutusjärjestelmä on lähtenyt uudistumaan ja vastaamaan enemmän nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Uudistusten tienviittana toimii luonnollisesti uusi opetussuunnitelma, joka peruskoulun 1.–6. luokilla otettiin käyttöön viime syksynä. Kärjistäen, viime kesän aikana oppilaat muuttuivat diginatiiveiksi ja opettajat digiagenteiksi. Hetkittäin syksyllä tuli olo, että digi oli ainoa aihe, josta puhuttiin ja johon resurssoitiin. Samaan aikaan säästöpaineet kohdistuivat erityisopetukseen, sijaisten palkkaamiseen, kouluavustajaresursseihin, opettajien täydennyskoulutukseen sekä oppikirjahankintoihin. Janakkalassa on käynnissä mittava kouluverkkoselvitys sekä uusien koulukeskusten tarveselvitys. Uudet tuulet puhaltavat siis täälläkin. Puhuri on niin voimakas, että siinä uhkaavat kaatua sekä pikkukoulut että vielä rakentamattomien koulukeskusten väliseinät. Visiot kumartavat voimakkaasti uuden opetussuunnitelman ja nykytrendin suuntaan kääntäen selän kouluverkoston monimuotoisuudelle, lähikouluperiaatteelle sekä valitettavasti myös lasten tarpeille ja hyvinvoinnille. Suurilla yksiköillä ja ryhmäkokojen kasvattamisella haetaan luonnollisesti säästöjä, sanottiinpa se ääneen tai ei. Lisäksi ollaan vääjäämättä, säästösyistä, menossa kohti inkluusiota, mutta sitäkään ei sovi sanoa ääneen. Valitettavasti kaikki tämä sotii voimakkaasti lapsipsykologian periaatteita ja tutkimustuloksia vastaan. Lasten tunne-elämä ei muuttunut viime kesänä opetussuunnitelmauudistuksessa mihinkään. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä voimakkaammin hän tarvitsee oman turvallisen kouluarjen; oman tutun opettajan, oman luokkatilan, oman naulakon, oman pulpetin, oman reviirin. Mitä pienemmät ympyrät, sen parempi. Tämä on totuus kaikilla lapsilla, puhumattakaan erityislapsista. Suuropetusryhmät ja -tilat eivät palvele ainakaan tuen tarpeessa olevia lapsia, eikä suurta osaa muitakaan. Ottakaamme mielikuva konserttisalista. Kuinka paljon mukavampi on mennä konserttiin, kun on varattu oma numeroitu penkki, jolle istuutua. Toisena vaihtoehtona se, että konserttiyleisö rynnii sisään tavoitellakseen parhaan mahdollisen istumapaikan. Suuropetustiloihin ja -ryhmään saapuva lapsi on menossa joka aamu ”konserttisaliin”, jossa ei ole numeroituja istuimia. Sinänsä uusien koulujen rakentaminen on kannatettava asia. Se, kuinka suuret niistä tulevat, on vielä kovasti keskustelun alla. Projekteissa on kuitenkin ehdottomasti huomioitava neljä asiaa: 1. opettajien (ts. arjen asiantuntijoiden) ajatukset ja toiveet tulee ottaa huomioon alusta saakka, 2. suunnitteluun ja tarveselvitykseen on käytettävä riittävästi aikaa, 3. vanhempia on kuunneltava vakavasti, tehtävä heille kyselyitä sekä järjestettävä tiedotustilaisuuksia varhaisessa vaiheessa, 4. mahdolliseen rakennusvaiheeseen on budjetoitava riittävästi rahaa, säästöihin tässä ei ole varaa. Toivon ja uskon, että Janakkala lapsi- ja perhemyönteisenä kuntana ymmärtää huomioida edellä mainitut asiat. Nyt ollaan tulevaisuuden tekijöiden asialla. Jos koulu-uudistus lähtee valtakunnallisesti ja kunnallisesti kulkemaan väärään suuntaan, eivät ne Pisa-tulokset siitä ainakaan parane. Piia Aitto-oja KM, luokanopettaja Kunnallisvaaliehdokas (kd) Mielipidepalsta jatkuu sivulla 17.